Aika ääriolosuhteet (kova pakkanen ja lähes suoraan kylmällä akulla laturille), joten tuskin paljoa tehtävissä. AC-latauksesta voisi saada sen 11 kW lyhyemmällä esilämmmityksellä. Ladata ajon lopuksi eikä ajon aluksi. Voi odotella tuleeko autoihin mitään päivityksiä lataamiseen liittyen. Nauttia nopeammista latauksista ennen seuraavaa kovempaa pakkaskautta. Eihän tuo tietääkseni välipysähdyksen aikana lämmitä akkua, jos auto ei ole käynnissä esilämmitys päällä tai DC-laturissa lataamassa.Mutta suurin ongelma on ollut latauksen hitaus. Lähin suurteholatauspiste on 960 metrin etäisyydellä ja kahden minuutin ajomatkan päässä. Rapsakan, hieman alle 20 pakkasasteen yön jälkeen lataus alkaa 3,2 kW:n teholla, kasvaen hitaasti parissa tunnissa reiluun 5:een kW:iin. Ei auta lyhyen ajomatkan lämmitys, eikä tunnu lämmittävän välipysähdyksen aikana, jos sellaisen kahvitauon kestoisena lyhyeen matkaan lisään. Onko mitään tämän suhteen tehtävissä?
Samaa mieltä.Tässä suhteessa painetta valmistajalle ja maahantuojalle, jotta voisivat kehua Rellua myös Suomen oloihin soveliaaksi Vuoden autoksi.
Nyt olen muutamastakin lähteestä saanut sellaisen kuvan, että R5 ja R4 lataavat kovilla pakkasilla vielä hitaampaa kuin samankokoisella akulla varustettu 52kWh versio Zoesta. Sinänsä kyky ottaa vastaan tehoa kylmässä on ihan kemiaa ja riippuu myös akun koosta ja yrittämällä ladata kylmää akkua liian kovalla teholla saa helposti aiheutettua pysyvää tuhoa. R5:n ja R4:n akut eivät ole samanlaisia kuin Zoen samankokoinen, joten tuo voi olla ihan kemiallisista ominaisuuksistakin. Toinen vaihtoehto on, että akunhallinta rajoittaa lataustehoa enemmän varman päälle. Noihinhan on tulossa kyllä jotain muutosta akun lämmönhallintaan, joka saattaa auttaa siihen että kovilla pakkasilla esilämmityksenkin kanssa on latausteho jäänyt alas, mutta tässä tapauksessa sillä ei ole merkitystä koska mikään kahden tai edes kahden kymmenen minuutin ajo ei juuri akkua lämmitä.Mutta suurin ongelma on ollut latauksen hitaus. Lähin suurteholatauspiste on 960 metrin etäisyydellä ja kahden minuutin ajomatkan päässä. Rapsakan, hieman alle 20 pakkasasteen yön jälkeen lataus alkaa 3,2 kW:n teholla, kasvaen hitaasti parissa tunnissa reiluun 5:een kW:iin. Ei auta lyhyen ajomatkan lämmitys, eikä tunnu lämmittävän välipysähdyksen aikana, jos sellaisen kahvitauon kestoisena lyhyeen matkaan lisään. Onko mitään tämän suhteen tehtävissä? Tässä suhteessa painetta valmistajalle ja maahantuojalle, jotta voisivat kehua Rellua myös Suomen oloihin soveliaaksi Vuoden autoksi.
Tuollahan ehkä saataisiin nostettua latausnopeutta latauksen alussa ja sehän voisi jo nostaa latauksen keskitehoa selvästi.FB:n Sähköautot - Nyt! -ryhmässä on kuluneella viikolla keskusteltu R4:n ja R5:n latauksista talviaikaan. Kommenteista on pääteltävissä, että ilmeisesti akun (esi)lämmityksen teho ei riitä parempaan. Oudohkoa oli sen tehoksi mainittu 80% suurempi teho latauksen aikana kuin esilämmityksessä. Vaikka molemmat olisivat riittämättömiä, niin tuo erohan lienee toteutettu ohjelmallisesti, joten jos tuo pitää paikkaansa, niin ainakin tuo lienee muutettavissa tuon eron verran paremmaksi esilämmityksen tehoksi.
Nimenomaan tarkoitin latausnopeutta kylmään akkuun ilman (tai merkityksettömän lyhyellä) esilämmitystä, jota Zoessa tietenkään ei edes ole. Kun parissakin paikassa on puhuttu alle 5kW jäävästä tehosta. Zoea minulla ei enää ole, mutta kolmen talven aikana joskus aika kylmäänkin akkuun latasin ja tuollaiset olivat sellaiselle hyvin alhaisia lataustehoja ja korkeintaan lähes täydellä akulla jäi moisiin. Normaalioloissa eli kun akku on sellaisella täyttöasteella että sitä on tarpeen ladata, pahimmillaan näin pikkuisen alle 10kW tehoja ja yksittäistapauksena kolme vuorokautta noin -25 asteessa seisoneena kymmenen minuutin ajon jälkeen noin 25% akulla otti 11kW teholla DC-laturista. Kyse siis 52kWh akulla varustetusta mallista, koska silläkin on merkitystä.EDIT: Tältä istumalta lähteiden puuttuessa en vielä usko R4:n ja R5:n Zoea hitaampaan DC-lataukseen., kunhan käytetään akun esilämmitystä tarpeeksi pitkään. Toki olen pettynyt, kun sitä käytettäessä ne eivät lataa selvästikin nopeammin talvellakin.
Aiemmin itsellä havaintoja muutaman kerran vain lievistä jarrutteluista, mutta tänään jarrutti reippaammin lisättynä kertapimputuksella. Heti painoin vauhtipoljinta, mutta ilmeisesti takana ajanut ei ilahtunut, kun jätti tuon jälkeen reilumman hajuraon. Mitään muuta syytä tuolle jarrutukselle ei tullut mieleen, kuin vielä matalalta paistava kevätaurinko metsän puiden lomasta. Tuollaisissa olosuhteissa tuo adaptiivinen vakkari on enemmän tai vähemmän sellainen puoliautomaatti pitäen kuskin jatkossa varpaillaan (harmi kun ei ole lisäksi sitä normivakkaria). Parempi olisi jättää tuollaisissa olosuhteissa käyttämättä, jos näkee jonkun ajelevan takana.Se minkä kanssa on ollut ongelmia, tai ainakin on aiheuttanut kierrosten nousua, on vakkarin omat pikku jarruttelut tasaisin väliajoin, vaikka edessä ei olisi niin yhtään mitään. Se on ärsyttävää.
Omassa oli tosiaan ainakin vilkun hiljaisin merkkiääni muuttunut keskimmäiseksi voimakkuudeksi. Ei tietoa milloin, mutta kertaalleen keskinäyttö on buutannut itsekseen jokunen viikko sitten (silloin nettiyhteysongelmien aikaan).Toinen on tuo joku soft reset minkä tuo tekee silloin tällöin. Nollaa siis tripin, mittariston asettelut, akun max lataustason ja mm vilkun äänenvoimakkuuden säädön, kun se on mulla aina hiljaisimmalla.
Juu on omituinen. Jotenkin nojaa liikaa kameraan eikä tutkaan varmaan tuo toteutus. Moni sanoo että enemmän ja vähemmän kaikki tekee jotain harakiri-jarrutteluita ad.vakkarilla mutta itsellä on kokemusta Civicistä (2021) ja v70 (2015) eikä ikinä koskaan kumpikaan ole jarruttanut turhaan. Toki Honda joskus vähän ohjas oudosti kaistalla jos tuli levike tai ramppi kun hämmentyi varmaan mihin pitäisi mennä mutta ei sen suurempia peliliikkeitä. Tänään oma femma kans jarrutti suoralla kun oli puiden varjoja tiellä. Ei oikein muuta siinä ollut mitä olisi voinut pelästyä. Ei ole iso murhe onneksi kunhan on oikea sukka valmiina kuittaamaan virheet.Aiemmin itsellä havaintoja muutaman kerran vain lievistä jarrutteluista, mutta tänään jarrutti reippaammin lisättynä kertapimputuksella. Heti painoin vauhtipoljinta, mutta ilmeisesti takana ajanut ei ilahtunut, kun jätti tuon jälkeen reilumman hajuraon. Mitään muuta syytä tuolle jarrutukselle ei tullut mieleen, kuin vielä matalalta paistava kevätaurinko metsän puiden lomasta.
Nuo harakirijarrutukset yleistyi 7.7.2024 jälkeen kun hätäjarrutusassistennti tuli pakolliseksi, sitä aiemmin käyttöönotetut eivät pahemmin jarrutelleet..Moni sanoo että enemmän ja vähemmän kaikki tekee jotain harakiri-jarrutteluita ad.vakkarilla mutta itsellä on kokemusta Civicistä (2021) ja v70 (2015) eikä ikinä koskaan kumpikaan ole jarruttanut turhaan.
Nii varmasti juu onkin. Noissa mainitsemissani molemmissa oli ja on kyllä siis kaikki mahdolliset City safetyt ym törmäysestimet eikä siis vain vakkaria.Nuo harakirijarrutukset yleistyi 7.7.2024 jälkeen kun hätäjarrutusassistennti tuli pakolliseksi, sitä aiemmin käyttöönotetut eivät pahemmin jarrutelleet..
Mitä tarkoitat "miten lähti käyntiin"? Ei sähköauton moottoria mitenkään käynnistetä ennen kuin sillä lähdetään ajamaan.En nyt jaksa kahlata koko keskustelua läpi, mutta onko kellään 5 e-tec omistajalla kokemusta menneen talven kylmistä jaksoista.
Erityisesti miten lähti käyntiin aamulla ja oliko lämmin ajossa? Onko 5 e-tec:ssä sisätilan lämmitintä, joka ottaa virran suoraan latauskaapelista?
Akun kesto varmaan putoaa kun mennään ulkolämpötilassa -20 ja alle.
On se 5 e-tec hienon näköinen![]()
Joo käyntiin lähdössä ei ole ongelmaa. Radio ja lämpöpumppu käynnistyy hyvin. Ainakin vielä -20 pakkasella sähkäri on käytännössä tunnoton kylmälle. Ainakin Renu. Ei kunnon kylmää huomaa kuin rangen pienenemisestä ja napsun jämäkämmästä alustasta. Esilämmityksen tehoa voisi kuvata niin, että kuvittele, että joku on ajanut auton 20min päästä sinulle penkin- ja ratinlämmitin päällä.En nyt jaksa kahlata koko keskustelua läpi, mutta onko kellään 5 e-tec omistajalla kokemusta menneen talven kylmistä jaksoista.
Erityisesti miten lähti käyntiin aamulla ja oliko lämmin ajossa? Onko 5 e-tec:ssä sisätilan lämmitintä, joka ottaa virran suoraan latauskaapelista?
Akun kesto varmaan putoaa kun mennään ulkolämpötilassa -20 ja alle.
On se 5 e-tec hienon näköinen![]()
Hyvinhän tuo tosiaan onnistui painamalla kevyesti jarrua ennen vapaalle vaihtamista. Takajarrulevyt sai kirkastettua. Hintana hätävilkkujen syttyminen kertaalleen vaikka kitkarenkailla ei viitsinyt seisoa jarrupolkimen päällä ja tuon jälkeen aikaistettu tarve akun lataamiseen "muutaman" kiihdyttelyn jälkeen.Vapaalle (N) vaihtaminen ei taida onnistua vauhdissa? Tarkoituksena oli kokeilla jarrutusta ilman regenerointia takajarrulevyjen "kirkastamiseksi"
Rattivaihteeseen on tullut totuttua jo aiemmin ja on uskaltanut koskea jo "audioviikseenkin".Yhden rengasliikkeen sivuilta jo löytyykin VikingContact 8 195/55-18 93H, joten lienevät sellaiset.
Rattivaihde vaatii alkuun totuttelua
Kyllä on ja viikonloppuna oli kiva nähdä toinen R5 mutkapätkällä ensin taustapeilin ja sen jälkeen tuulilasin kautta. Itse vielä kitkarenkailla tuli hillittyä vaikka nuo H-nopeusluokan XL-kitkat ovatkin hyvät R5:een myös kuivalla asfaltilla ainakin vielä näillä +10 asteen lämpötiloilla.Pienemmällä tiellä oikeasti hauska ajaa.