Renault 5 EV (e-tech)

uus-hakanen

Nuorempi jäsen
Viestejä
3
Kevät koittaa ja Rellulle on kertynyt jo muutama hieman pidempi reissu, jonka varrella lataus on tullut ajankohtaiseksi. Jo aiemmin olin havainnut, että Rellun navigaattori ei ymmärrä Porin murteella annettua ääniohjausta, mutta Reno-avustaja osasi oitis ehdottaa Pukaron Nesteen lautauspistettä kysymykseeni "Hei Reno, latauspaikka Pukaro". Kolmasti olen tuolla akkua ladannut täsmälleen samoin ohjeistaen ja pyytäen latausta 85 %:n tasoon. Ensimmäisellä ja kolmannella kerralla lataus sujui normaalisti päättyen 86 %:n tasoon taukoni aikana. Toisella kerralla jätin taukoni lyhyeksi katsoakseni latauksen hidastumista loppuvaiheessa. En kuitenkaan havainnut merkittävää hidastumista, vaan lataus jatkui vajaan 40 kW:n teholla hidastumatta ja pysähtymättä. Jatkui 90 %:n tasoon jolloin lopetin latauksen. Mistä moinen? Kuten sanoin, kaikki ohjeistus oli joka kerta samankaltainen.

Talven kitkarenkaat vaihdatin suvikumeiksi myyjän liikkeessä. Työtä odotellessa kävin myyjän puheilla urputtamassa Rellun umpimielisyydestä ja haluttomuudesta kertoa akun lämmityksestä mitään. En kuulemma ollut ensimmäinen asian puheeksi ottanut. Minusta on vaikea käsittää Renaultin haluttomuutta ja kyvyttömyytä ilmaista näytössä maamme oloissa keskeisen akun lämmityksen tilannetta. Tuohan olisi aivan erinomainen myyntivaltti Skandinavian automarkkinoilla. Ihmeellistä. Painetta ja palautetta maahantuojalle ja valmistajalle!

-hakanen
 

nemola

Jäsen
Viestejä
75
Kolmasti olen tuolla akkua ladannut täsmälleen samoin ohjeistaen ja pyytäen latausta 85 %:n tasoon. Ensimmäisellä ja kolmannella kerralla lataus sujui normaalisti päättyen 86 %:n tasoon taukoni aikana. Toisella kerralla jätin taukoni lyhyeksi katsoakseni latauksen hidastumista loppuvaiheessa. En kuitenkaan havainnut merkittävää hidastumista, vaan lataus jatkui vajaan 40 kW:n teholla hidastumatta ja pysähtymättä. Jatkui 90 %:n tasoon jolloin lopetin latauksen. Mistä moinen? Kuten sanoin, kaikki ohjeistus oli joka kerta samankaltainen.
Itse kun en tykkää jutella autolle tai sen tarjoamalle avustajalle, niin olen navigoinut laturille vain navia näppäilemällä ja tuollaisen asetetun (pyydetyn) latauksen ylärajan ylityksen kokenut kertaalleen. Silloin tulkitsin sen johtuneen siitä, että latausasema oli asetettu välipysähdykseksi ja navi suositteli lataamaan yli 90% asti vaikka asetettu raja oli 85%. Eli silloin 91% selittyi sillä, että se oli auton navin %-ehdotus paljonko kannattaa ladata ja siksi ylitettiin se ylärajaksi asetettu 85%. Luulisin.

85% yläpuolella auto tosiaan lataa parin kerran kokemuksen perusteella vielä selvästi yli 30 kW teholla, kun edellinen sähköautoni pudotti kerralla tehoksi 15 kW.
 

vieillard

Jäsen
Viestejä
54
Itse kun en tykkää jutella autolle tai sen tarjoamalle avustajalle,
Mun mielestä Reno on aika hyvä. Käytän sitä säännöllisesti soittamiseen kun parkkihallin nosto-ovi pitää saada auki. Ei tarvitse näpelöidä näyttöä, vaan voi keskittyä muun liikenteen seuraamiseen. Myös ratin- ja penkinlämmittmien sammuttamisen Remo hoitaa mallikkaasti.
Ajamisen pientä luksusta
 

nemola

Jäsen
Viestejä
75
Joo, epäilemättä Reno sopii joillekin ja johonkin käyttöön ja onkin oletuksena päällä. Latausasemalle meneminen ei ehkä kuitenkaan ole ihan selvimmästä päästä, jos lataus ei menekään kuten oletti ja silloin "digitaalinen apulainen" siinä välissä voi olla yksi ihmeteltävä lisää.

Itsellä Renon esivanhempi eli Windowsin "klemmari" ylitti sietokyvyn jo aikoinaan ja kun Reno tuli esittäytymään jo auton luovutuksessa, niin ainakin toistaiseksi se saa olla vapaalla.
 
Ylös Bottom