Captur II

100lassi

Nuorempi jäsen
Viestejä
16
Mullakin meni myös kilven alla oleva etututka ja kaikki sen kautta tietonsa saavat systeemit pois päältä joku aika sitten, keli oli silloin ollut pakkasella jo muutaman päivän. Ei auttanut putsaaminenkaan kun koko keula oli puhdas. Sammuttamisen jälkeen muutama minuutti ajoa ja taas vikatila päällä. Kokeilin sitten kylmässä autokatoksessa laittaa auton sisätilanlämmittimen puhaltamaan tutkan eteen noin 15 cm päähän. 10 -15 minuuttia lämmitystä ja sen jälkeen ei ole tullut ensimmäistäkään vikailmoitusta! Kaiketi meni sisältä jotenkin jäähän tai kuuraan ettei tunnistanut maastoa..
 
JakeS

Jäsen
Viestejä
64
22 tkm mittarissa ja auto täyttää kuukauden päästä vuoden. Meno on ollut varsin harmitonta vaikka viime aikoina on tankin luukku tuppaa jäätymään jatkuvasti. Tänä aamuna jälleen kerran ei auennut mutta Eckerön laivassa alkoi taas toimimaan. Matkaa on kuitenkin vielä yli 800 km edessä joten tankkausmahdollisuus olisi suotavaa.
Huolto myös lähenee kovaa tahtia. Ehtivät jo aikoja verkkiksen kautta tarjoamaan ja mikä ihme näissä rellujen huolloissa maksaa, kun ensimmäisen huollon kustannusarvio 350€.
Verrokkina vaikka toinen kulkineeni Volvo V90 t8 long range -22 ja sen ensimmäinen huolto näyttää maksavan luokkaa 180€.
 
kimbe

Tunnettu jäsen
Viestejä
3 212
mikä ihme näissä rellujen huolloissa maksaa, kun ensimmäisen huollon kustannusarvio 350€.
Verrokkina vaikka toinen kulkineeni Volvo V90 t8 long range -22 ja sen ensimmäinen huolto näyttää maksavan luokkaa 180€.
Toisaalta pistää miettimään, että minkätasoisen ja kuinka huolellisesti tehdyn huollon sillä 180 eurolla voi tarjota. Kotimaan kustannustasolla tuollaisen useamman henkilön työllistävän huoltokorjaamon on kuitenkin veloitettava työkustannuksinakin aika iso osuus tuosta, jotta liiketoimintaa pystyy terveellä pohjalla pyörittämään. Ja materiaalikustannuksiakin huolloissa tulee väkisinkin, joten paljonko tuollaisesta siis voi viivan alle oikeasti jäädä. Sitä ei sitten aina tiedä, että miten tehdas ja/tai maahantuoja eri merkeillä siellä taustalla subventoi noita kustannuksia erilaisilla kampanjoilla ja vastaavilla. Tai että paljonko esim. kyseisen Volvon myyntihinnassa kompensoidaan saman putiikin huoltopuolelle niitä mahdollisesti edullisemmin tarjottavia huoltoja. Asiakkaat sen liiketoiminnan kulut joka tapauksessa kuitenkin maksaa, tavalla tai toisella. Mistäpä sen tietää, että maksatko siinä 70 kiloeuron autossa jo tonnin sitä kompensaatiota näennäisesti edullisemmista huolloista, mutta 30 kiloeuron renuun tällaista lisää ei ihan niin helposti laiteta.

Ja aikaperusteisesti kun työ on hinnoiteltava, niin toki se aina vaikuttaa, että miten niihin huoltokohteisiin pääsee käsiksi ja kauanko siihen aikaa kuluu. Renut ei siinä mielessä aina niitä huoltoystävällisimpiä ole kyllä olleet. Toisen tyyppisen kulkuneuvon osalta esimerkkinä vaikkapa omaan mönkijäänkin maksaa se ensihuolto, ja muutkin huollot, yli 400 euroa, mutta iso osa kustannuksista tuossa tulee erilaisten katteiden ja suojien purkamisesta ja takaisin laittamisesta, ja niihin töihin kuluvasta ajasta.
 
JakeS

Jäsen
Viestejä
64
Kyllä hinta on ihan bilian marmoripalatsin hinta. Lukee auton mukana tulleessa lapussa. Ei edes Vehon hinnoittelu Mersun kohdalla ollut noin kallis. Kaksi huoltoa teetin viime vuonna ennenkuin vaihdoin Volvon tilalle. Ei tuo mun mielestä ihan linjassa ole kun ei juurikaan muuta ole kuin 4€/l maksavan öljyn laitto.
 
jani1977

Jäsen
Viestejä
366
Clion 30tkm huolto olis maksanut noin 160e merkkiliikkeessä. Jouduin maksamaan vain 72e sinne kun vein öljyn ja suodattimen. Lisäksi sain ensihuollosta 30e alennusta.
 
Fuego Turbo

Tunnettu jäsen
Viestejä
3 181
No niin tuntiveloitus on 100€ tunti ja öljy maksaa sen 10€ vähintään litra. Jos joudutaan vaihtaan suodattimia tai osia niin ne maksaa enemmän kuin Motonetissä. Sielläkin on hinnat nousseet. Jos autohuollosta selviää 200-300€ niin ei siinä paljon mitään tehdä. Korjaukset on erikseen sitten.
 
Petsku76

Aktiivinen jäsen
Viestejä
679
22 tkm mittarissa ja auto täyttää kuukauden päästä vuoden. Meno on ollut varsin harmitonta vaikka viime aikoina on tankin luukku tuppaa jäätymään jatkuvasti. Tänä aamuna jälleen kerran ei auennut mutta Eckerön laivassa alkoi taas toimimaan. Matkaa on kuitenkin vielä yli 800 km edessä joten tankkausmahdollisuus olisi suotavaa.
Huolto myös lähenee kovaa tahtia. Ehtivät jo aikoja verkkiksen kautta tarjoamaan ja mikä ihme näissä rellujen huolloissa maksaa, kun ensimmäisen huollon kustannusarvio 350€.
Verrokkina vaikka toinen kulkineeni Volvo V90 t8 long range -22 ja sen ensimmäinen huolto näyttää maksavan luokkaa 180€.
Jäätyvä tankin luukku on näissä etenkin vaihtelevissa keliolosuhteissa kestoriesa ja itse olen oppinut jo kotipihassa varmistamaan luukun toiminnan, jos olen ollut menossa tankille.
Ensimmäinen huolto viimevuoden puolella maksoi Jyväskylän merkkihuollossa 320 eur, mitä pidän kyllä jo aika kovana hintana periaatteessa öljyn ja raitisilmasuodattimen vaihdosta. Toki joitain tarkistuksiahan tuohon huoltoon kuuluu, mutta ajallisestikkin auto oli noudettavissa jo n. tunnin päästä viemisestä. Huolto lienee aika läpihuutojuttu 14 thkm ajetulle vuoden ikäiselle autolle.
Vikamuisti nollattiin, kun herjailee välillä turvatyynyä (herjailee edelleen), sen verran oli takuu-extraa.

Kustannuspaineita on varmasti kaikilla liiketoiminnan aloilla, mutta kaiholla muistelen vuosien takaisia huoltokäyntejä ykköspolven Capturin kanssa, kun vastaavan huollon loppulasku oli reilun parinsadan hujakoilla. Palveluhan merkkarilla on ollut aina ensiluokkaista, mutta hintapolitiikka alkaa karkaamaan käsistä. Minkähän hintaisia ovat nämä ensihuollot muilla (ns. tavis) merkeillä??
 
Viimeksi muokattu:

JakeS

Jäsen
Viestejä
64
No niin tuntiveloitus on 100€ tunti ja öljy maksaa sen 10€ vähintään litra. Jos joudutaan vaihtaan suodattimia tai osia niin ne maksaa enemmän kuin Motonetissä. Sielläkin on hinnat nousseet. Jos autohuollosta selviää 200-300€ niin ei siinä paljon mitään tehdä. Korjaukset on erikseen sitten.
Höpö höpö. Öljy ei maksa vitostakaan litra vaikka asiakkailta veloitetaan moninkertainen hinta eikä muutkaan tarvikkeet maksa kuin murto-osan siitä mitä asiakkailta nyhtävät.
 
Fuego Turbo

Tunnettu jäsen
Viestejä
3 181
Höpö höpö. Öljy ei maksa vitostakaan litra vaikka asiakkailta veloitetaan moninkertainen hinta eikä muutkaan tarvikkeet maksa kuin murto-osan siitä mitä asiakkailta nyhtävät.

Maksa mitä???? Hinnat joista puhun ovat veloituksia asiakkailta, en puhu tukkuhinnoista, koska ne eivät tänne palstalle kuulu! Viimeksi kun merkkihuollossa oli joku auto käynyt, oli tuntiveloitus sen 100 ja halpis/ normaali 5 w 40 sen 10€/litra. Se siitä höpöpöstä...
 
teme565

Jäsen
Viestejä
363
Tänään olikin ekaa kerta hankala tilanne jarrujen kanssa kun kävin tiistaina autopesussa. Vaikka 5-6 kertaa jarrutin jostain 40-50km/h nopeudesta täysjarrutuksella pysähdyksiin, niin oikea takarumpu oli jäässä ja pakkasta 16 astetta.

Aina en ole edes jaksanut jarrutella pesun jälkeen ja pitävällä alustalla on tähän asti paukahtaen irronneet kun on vaan polkaissut reippaasti kaasua pakki päällä. Nyt oli hankala tilanne kun auto seisoi paikassa, jossa oli alla jää ja päälle satanut lunta. Pääsin liikkeelle ja totesin että kai se siitä aukeaa kun ajaa. Joku 200-300 metriä kun ajoi, jarrutti välillä ja pyrki etsimään kaikki kuopat niin aukesi.

Mittaristohan on nyt tietysti kun joulukuusi tuon jälkeen. Häviääkö nuo vikavalot itsellään vai pitääkö käydä kuittauttamassa pois.

EDIT: Hävisivät häiriövalot seuraavalla kerralla kun lähti liikenteeseen.
 
Viimeksi muokattu:

lemmentalja

Jäsen
Viestejä
345
Tuliko vian etsinnästä lasku?

Itsellä ei ole ainakaan koskaan tullut laskua, vaikka vikaa ei ole sillä kertaa löytynytkään. Tämä siis takuun alaisissa vehkeissä. Autosalvassa ja Autoverkkokaupassa olen autoja käyttänyt.
 
Purple84

Jäsen
Viestejä
339

Ei, kun en ole autoa vielä vienyt. Kyllä vituttaa koko renaultin touhu ja ylimielisyys.
 
JakeS

Jäsen
Viestejä
64
Ensimmäinen huolto suoritettu. Sain muutaman kympin tinkaistua ja pesu kuului hintaan, joten on oltava tyytyväinen.
Autosta ei löytynyt mitään sanottavaa ja muutenkin toiminut ihan hyvin vaikka voimalinja jurppii aina välillä..varsinkin nopeatempoisessa taajama-ajossa ja satunnaisesti ohittaessa. Ei näihin ominaisuuksiin ole 25 thkm aikana tottunut ja jos tolla nyt vielä vuoden verran ajelee niin sitten uutta tilalle.

Mitä noihin takuuhommiin niin kyllä mulla on pelannut ihan hienosti. Tuon meganefarkun tavaratilan suojan kohdalla hieman epäilivät kun pakkasella sitä rykäistäessä hajosi kiinnike mutts sekin meni lopulta takuuseen kuten myös akku on mennyt kertaalleen.
 
Mixu78

Jäsen
Viestejä
65
Tuliko vian etsinnästä lasku?

Itsellä ei ole ainakaan koskaan tullut laskua, vaikka vikaa ei ole sillä kertaa löytynytkään. Tämä siis takuun alaisissa vehkeissä. Autosalvassa ja Autoverkkokaupassa olen autoja käyttänyt.
Sama juttu. En ole joutunut vianhausta maksamaan, vaikka joskus ei ollakaan saatu selville, mistä esimerkiksi jokin autosta kuulunut satunnainen natina tai vinkuminen on johtunut. Tosin näissä tapauksissa on sitten selkeästi kerrottu, että ilmaista vianhakua ei voida enempää jatkaa, koska korjaamo ei näistä saa mitään korvausta maahantuojalta/tehtaalta. Maahantuoja/tehdas edellyttää, että selkeä syy on löydyttävä, jotta suostuvat maksamaan. Näin se varmaan tosin menee muillakin merkeillä.
 
Petsku76

Aktiivinen jäsen
Viestejä
679
Edelleen, pitääkö teillä lämmityslaitteen puhallin sirinää tms epämääräistä ääntä, meillä kuuluu ja kaksi kertaa kun puhallin käynnistynyt pakkaskelillä on ohjaamoon tullut hetken aikaa "elektroniikan"-palanut käry?
Pyörähdettiin tässä viikonlopun aikana Pirkanmaalla ja tänään lähtiessämme ajelemaan takaisin kiinnitin hiljaa ajaessa huomiota lämppärin moottorin ärsyttävään siritykseen. Ääntä ei ole minusta aiemmin kuulunut, tai ainakaan en ole huomannut. Joskus talvellahan lämppäri piti erään ajorupeaman ajan melkoista hurisevaa ääntä, mutta se asettui ihan itsestään.

Kotipihassa parin tunnin ajon jälkeen puhaltelin paineilmapistoolilla varovasti kojelaudan tuuletussuuttimiin "vastakarvaan" paineilmaa ja myös ulkopuolen ilmanottoon suhauttelin. Muutama koivun urpu ja kuollut hyttynen sieltä kanavista tulla tupsahti, ei sen enempää. Nyt sirityksen kuulee ainoastaan lämppärin sisäkierto päällä.
Raikkari vaihdettiin joulukuun huollossa, joten pitäis olla siltä osin kunnossa.
Saas nähdä asettuuko tällä kertaa itsestään. Liekkö jotain lämpötilavaihteluista johtuvaa ahdistusta vai oisko siellä vielä jotain roskia pyörimässä? Vai onko sitten puhaltimen moottori menossa?
 
hhelminen

Tunnettu jäsen
Viestejä
2 813

Ei sieltä edes urpuja pitäisi tulla koska silloin on asennettu raitisilmasuodatin huonosti, saattaa olla enemmänkin roskia siellä järjestelmässä jotka tuon sirinän aiheuttaa..
 
Ylös Bottom