Renault Scenic Electric / Vision Concept

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Ei ole näkynyt. Auto on 2024. Menossa vuosihuoltoon parin viikon päästä, olen taas pyytänyt tuota päivitystä huollosta, noin neljännen kerran.
Huoltokäynti oli eilen. Päivityksiä ei tehty, koska eivät päässeet latailemaan Renaultin palvelimelta asioita, oli alhaalla.

Kysyivät puuttuvasta huoltokirjasta, sanoin, että sellaista ei koskaan ole ollut. Antoivat huoltokirjan ja laittoivat tämän 2v-huollon siihen, ja sitten kävin viimevuotisesta huollosta hakemassa leiman toisesta huoltoliikkeestä.
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Oletteko käsitelleet ovien alaosien muovia jollain pesun jälkeen?
En kyllä ole, eikä nuo ole käsittääkseni menneet miksikään kahdessa vuodessa. Mutta ainakin nykyisen hinnaston mukaan Esprit Alpinessa on "satiiniharmaat puskureiden ja kylkien listat" Technoon verrattuna, eli jotain eroa löytyy mallien välillä.
 

3Gee

Aktiivinen jäsen
Viestejä
1 015
Pari kertaa on nyt käynyt liikenteessä niin, että oman Scenicin takana ajaa samanlainen mööpeli. Ja näppituntumalla näitä näkee aika paljon nyt liikenteessä. Piti oikein kaivaa tilastoja ja onhan näitä Traficomin tilaston mukaan n. 400 kappaletta rekisterissä Suomessa. Renaultin mittakaavasssa Suomessa voidaan varmaan puhua jo jonkinlaisesta myyntimenestyksestä. :cool:
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Laitan paremmaksi: Muutama viikko sitten olin motarilla ohittamassa toista Scenicciä, ja samalla vastaan tuli kolmas :cool: Kaikki kolme erivärisiä, mulla mattaharmaa, olisko ohitettava ollut punainen, ja vastaan tuli musta tai sitten violetti (tai mikäsininen se on).
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Tänään tuli "latausennätys": aamulla latasin 80% latausrajaan, lataus loppui klo 8.30 maissa, nyt iltapäivällä auto näyttää 83% :)

Car Scanner:
IMG_0780.jpeg
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Hinnasto on taas päivittynyt tällä viikolla, mutta en huomaa suoraan muuta eroa kuin että värikartassa ei ole enää punaiselle Esprit Alpine -rajoitusta. Update: lisävarustehinnasto kuitenkin edelleen indikoi, että ko. kombo ei ole sallittu.
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Vasta nyt muistin koukata tuota kautta. Ja totta vieköön, sama efekti: 100 -> ok, mutta sen jälkeen tuli ainakin neljä 80-kilpeä (mäen päällä, sen jälkeen aika pian oli toisto, mäkien alla mutkassa olevan risteyksen jälkeen, Kasvihuoneilmiön kohdalla), eikä auto reagoinut niihin mitenkään, näytössä koko ajan 100-kilpi värähtämättä. Vasta Nummen kohdalla tuli 60-kilven kohdalla 60 näyttöön.
Tämä ei muuten ole muuttunut miksikään: samalla tavalla auto jättää huomioimatta 80-kilvet edelleen. Mutta nyt huomasin, että Nummen kohdalla näytössä vilahtaa 80 pienen hetken ennen kuin 60-kilven tunnistus tulee näyttöön.
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Tulin eilen ulkopaikkakunnalle 5-6% varauksella (OBD-tiedot näytti 8,63% ja 13,35%, 8,145 kWh), latailin siinä päivän aikana 22 kW laturista sopivasti 85,64 kWh :D (autossahan on 87 kW nettokapasiteetiksi kerrottu akku) En huomannut lähtiessä kuitenkaan katsoa OBD-tietoja, että mitä ne näytti satasessa.

Kempowerin latauskäppyrä oli tasainen 21 kW ~neljä tuntia, sen jälkeen (viimeiset puoli tuntia) näkyy muutamassa pykälässä lasku 6 kilowattiin, kunnes loppui.
 

3Gee

Aktiivinen jäsen
Viestejä
1 015
Jos joku muukin miettii, miten Iconicin vakiovanteiden pultteja peittävän muovisuojan saa näppärästi irrotettua, niin tällä setillä ainakin onnistui näppärästi mitään pahemmin rikkomatta: https://www.motonet.fi/tuote/bahco-2633s4-koukku-ja-piikkisarja-150-mm-4-osaa?product=70-00111 Aika harva taitaa tosin enää itse renkaita vaihdella.

Syyslomareissu tuli heitettyä sellainen n. 1000 km ja tämä oli ensimmäinen pitempi retki omalla autolla. Hienosti auto pelasi ja julkiset laturit toimivat vaivattomasti, vaikka itsellä on vain pari lataussovellusta, eikä ensimmäistäkään tägiä. Korttimaksupäätteitäkin löytyi jo hyvin latureilta. Autoa lastatessa kotipihassa tosin auto kimpaantui sen verran, että keskinäyttö pimeni ja käynnistyi vasta seuraavan pitemmän sammutuksen jälkeen. Rengaspaineista tämä myös varoittelee aika herkästi mutta pikkujuttuja toki nämä. :cool:
 

3Gee

Aktiivinen jäsen
Viestejä
1 015
Onko auto käynyt harjapesussa? Oisko tuo muovipaneeli saanut siellä vauhtia? En ole omassa katiskassa huomannut vastaavaa. Scenicissä istuu ovet ja koripaneelit kyllä muutenkin paremmin jiirissä kuin aiemmassa Megane hybridissä, missä ne oli vähän vinksin vonksin.
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Onko auto käynyt harjapesussa? Oisko tuo muovipaneeli saanut siellä vauhtia?
Ei ole käynyt kertaakaan. Enkä ole huomannut tuota erikseen tarkkailla, mutta ei käsinpesumies ainakaan muutama viikko sitten maininnut asiasta, en tiedä, olisiko huomannutkaan.
 

jussi3000

Nuorempi jäsen
Viestejä
14
Siellähän se luki kun otti silmän käteen "

SÄHKÖMOOTTORI 3.1.1
25 lokakuuta 2026 - 0
"Virheellisten havaintojen korjaaminen, jotka aiemmin johtivat
virheilmoitukseen « akun lataaminen mahdotonta» UUTUUS:

pikalatausnopeuden näyttö auton sisällä (vain autoissa, joissa ei
vielä ole Sähkömoottori 2.1.0 -päivitystä)"
 

3Gee

Aktiivinen jäsen
Viestejä
1 015
Todella eriaikaisesti tulee kyllä nämä päivitykset autoihin mutta hyvä, että tulee kuitenkin. Tuo SÄHKÖMOOTTORI 3.1.1 -päivitys tuli omaan autoon muistaakseni joskus keväällä. Latausnopeuden näyttö auton sisällä on kyllä hyvä ominaisuus mutta pitäähän sellainen tietysti ollakin. Vielä kun saisi sen akun esilämmityksen johonkin yhden valinnan taakse. 2VL ja OPD toki olisi plussaa nekin jos ja kun ne joskus tulee.
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
Itselle SÄHKÖMOOTTORI 3.1.1 tuli hiukan yli vuosi sitten, sen jälkeen ei ole tullut mitään päivityksiä (= ei ole OPD). Latausnopeuden (AC ja DC) näyttö autossa on ollut alusta saakka (10/2024).
 

Akseli

Aktiivinen jäsen
Viestejä
690
Tänä vuonna ei ole tullut OTA:na OpenR-Link päivityksiä, ilmeisesti vain huollossa asentavat.
Tuolla nuista päivityksistä tietoa.
 

markkul

Aktiivinen jäsen
Viestejä
530
En ole kovinkaan paljon käyttänyt Youtube Musicia autossa, vaikka netti on autossa tilattuna, mutta nyt tuli mieleen kokeilla dataoptimointia siten, että olisin ladannut musiikit valmiiksi kotipihassa (wifissä) sisään. Asetuksista löytyykin mm. tieto käytetystä tallennustilasta (0) ja että antaako latausten tapahtua pelkästään wifissä.

Mutta, mistäs se löytyisi se komento, että lataa nyt tämä biisi tai soittolista sisään? Olisiko niin, että sellaista toimintoa ei lopulta olekaan tuossa.
 
Ylös Bottom