Hei,
Se on ensimmäisen viestini tänne ja tarkoitus on nostaa nyt kissa pöydälle: Captur. Isännät olette olleet mallista erikoisen vaitonaisia, joten oletan että ette kenties pidä mallista.
Olen käynyt koeajaa Opel Mokkaa, Hyundai ix35:sta, Qashqaita ja lopulta Capturia. Luulin jo ettei ole Opelin voittanutta mutta kattia kanssa; Renault on erinomainen ajettava kaupungilla ja motarillakin! Sähäkkä 1.2 turbo ja maukas automaattiaski tekevät ajamisesta leppoisaa. Myös Renaultin hiljaisuus yllätti minut..? Kyynärnojaa olisi kaivannut, mutta sen uupumiseen tottunee.
Onhan sitä meitäkin yhteensä kolme, pieni lapsi mukaanlukien, mutta esim. takapenkin liikuteltavuus antaa takakonttiin säilytystilaa ja minusta tuo oli yllättävän tilava. Eihän se farmari 850 Volvoa voita mutta silti! Tarvitsen myös paljon työssäni autoa, joten uskoisin että Captur on myös pitkälle matkalle uskollinen työjuhta, vai mitä luulette? Tärkeää on myös tuo ettei bensa maistu liikaa. Tässäpä oli ajatuksia ja tunteita. Kertokaa te nyt mitä olette huomanneet Capturissa. Olen hyvin lähellä päätöstä ostaa sen. Isällä on ollut vuodesta 2000 Megane-farkku, nyt mittarissa yli 350 tkm, mutta ei tunnu ajossa. Eikös Renaultin koneet ole nykyään aika kehittyneitä?
Onko Relluissa jotain mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Mikä erilaista kuin muissa? Auttakaa miestä mäessä, kiitos!