Meidän Capturiin vaihdettiin takuuna ääntävä lämmityslaitteen puhallin, vaihdon jälkeen vasta huomasi kuinka "äänekäs" vanha puhallin oli, sitä ilmeisesti tottui ääneen.Putsailin raitisilmasuodattimen omatoimisesti paineilmalla ja imuroin varovasti myös "suodatinkammion" autotalli-imurin pilli-suulakkeella puhtaaksi. Muutama urpunen itse suotimessa oli ja kammion pohjalla myös pari hassua. Tuulettimen moottorin lievä "räpinä" jatkui tuonkin jälkeen, mutta hävisi sitten itsestään muutaman ajokerran jälkeen. Nyt on kuulostanut normaalilta.
Aiemmin silloin tällöin syttynyt turvatyyny valo alkoi palamaan nyt jatkuvasti ja auto lähtee tuon vuoksi tarkempiin tutkimuksiin puolentoista viikon päästä. Huollossa joulukuussa luettiin tyynyn vikakoodi ja se viittasi sivutörmäystunnistimen tai sen piirin vikaan/katkoksiin.
Omasta mielestäni tuo on näppärä keppiin verrattuna, kun laatikko menee sammuttaessa itsestään P:lle. Samaten tuo suunnanvaihto pienissä nopeuksissa ilman jarrun painamista on näppärä. Tuota ei taida mekaanisella kepillä olevassa laatikossa olla?Vähän kyllä kiinnostaisi missä korjaamolla yllä oleva rellukorjaaja on töissä. Kaikesta päätellen ei sillä korjaamolla missä olen itse omiani käyttänyt.
Mitä e-shifteriin tulee se on ainut asia mistä en uudessa capturissa pidä. Mikä vika normaalissa vaihdevivussa oli?
Tuota ei taida mekaanisella kepillä olevassa laatikossa olla?
Omasta mielestäni tuo on näppärä keppiin verrattuna, kun laatikko menee sammuttaessa itsestään P:lle. Samaten tuo suunnanvaihto pienissä nopeuksissa ilman jarrun painamista on näppärä. Tuota ei taida mekaanisella kepillä olevassa laatikossa olla?
Itse ihmetellyt sitä, että miksi ylipäänsä laittaa tuollainen shifter enää keskikonsoliin? Kun vaihteensiirto on sähköinen, niin kaikista elegantein ratkaisu on Tesloista, mersuista ja sähköisellä suunnanvaihdolla varustetuista traktoreista tuttu suunnanvaihtoviiksi ratin takana.
Mittaristo ja tunnelmavalot tulivat nyt laakista kuntoon, kun auto oli sähkärin käsittelyssä.
Vialle saatiin ihan järjellinen selityskin. Kaikki toimii vihdoin.
Moi. Bauballe tiedoksi ymmärrän tuskan. Menemättä työnantajan koulutuksiin, valmiuksiin jne, niin kyllähän se asiakkaan näkökulmasta katsottuna on aika kylmäävää ajatella, että ilmeisesti merkkihuollossakaan ei ole kummoisempaa toimintaa. Veloitus on kyllä merkkihuolloissa kohdallaan. Että kyllä se s...a tekis mieli tälläkin puolella joskus lyödä kun sen laskun saa.
Nämä sähkö ja ohjelmisto bukit taitaa työllistää kohta enemmän kuin pallonivelet ja raidetangon päät?
Yleisesti uuden auton hommaaminen on yhtä sekoilua nykyään. Viime vuonna plugari intens varustelulla oli 29t, nyt zen on neljä tonnia päälle. Jännitän myös ottivatko ne taittuvat peilit jne pois tästä vai ei. Kun kaikki kallistuu, autoja saa jos sattuu saamaan ja tosiaan ominaisuuksia karsitaan minkä ehditään. Harmi jos siinä ei ole kaikkea. Teoriassa autossa olisi ainesta pitemmäksi aikaa kun takuut ovat parhaat kaikista merkeistä.