***MYYTY*** Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
- Keskustelun aloittaja Juha™
- Aloitettu
piinatturellu
Jäsen
- Viestejä
- 476
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
Harmaa ei näytä ollenkaan pahalle keskiössä, päinvastoin! Yksi rakentelukohta tulee tässä mieleen, jarrujen vaihto. Eli reilunkokoiset levyt ja satulat eteen, ei tarvitse olla mitään punaiseksi maalattua, mutta sen kokoinen/näköinen jarrulevy että tukee auton sporttista ilmettä. Tietysti jarrujen vaihto ei ole mikään halpa homma ja siihen taitaa liittyä muutoskatsastusta ym. joten satsaus on suurehko.
Mutta tämä ei mikään moite, päinvastoin, kyllä tuolla kelpaisi juhannuksena päästellä menemään ;D
Joo noi lapset ainakin vie kaiken liikenevän ajan, sitähän noi rakenteluhommat vaatiiKarvalakki sanoi:
Harmaa ei näytä ollenkaan pahalle keskiössä, päinvastoin! Yksi rakentelukohta tulee tässä mieleen, jarrujen vaihto. Eli reilunkokoiset levyt ja satulat eteen, ei tarvitse olla mitään punaiseksi maalattua, mutta sen kokoinen/näköinen jarrulevy että tukee auton sporttista ilmettä. Tietysti jarrujen vaihto ei ole mikään halpa homma ja siihen taitaa liittyä muutoskatsastusta ym. joten satsaus on suurehko.
Mutta tämä ei mikään moite, päinvastoin, kyllä tuolla kelpaisi juhannuksena päästellä menemään ;D
arson
Aktiivinen jäsen
- Viestejä
- 760
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
Toi idea isommista jarruista sopis kyllä auton ilmeeseen. Vois Juha vaan sen jälkeen näyttää siltä miltä tuo profiilikuva ja iloisten vinkkien sijaan ilmestyä vain kyynisiä letkautuksia tällekkin foorumille. Jos kyseessä on käyttöauto niin suosittelen realismia jarrujen suhteen. Jotku D2:n nelimäntäiset satulat maksaa maltaita ja ne on hyvän näköiset vain asennushetkellä. Sitten on vielä ABS-, ESP- ja luistonesto-yhteensopivuus. Ja adapterien teettäminen. Siihen päälle vielä kunnon Taroxin jarrupalaraastimet, jotka aiheuttais palojen vaihtotarpeen joka renkaanvaihdon yhteydessä. :-\ Homman kruunaisi jokatalvinen suolakylpy ja jatkuva vinkuminen. Itse suosittelen että maalaa alkuperäiset satulat hienosti mustiksi ja katsoo vaan ettei vakiolevyt ruostu. Se, että takanakin on levyt on jo mielestäni pelkää plussaa. Ymmärtääkseni tämä megane on tekniikaltaan melko vaikio ja radalla ei käydä viikoittain (?). Vielä kun nuo vanteet on noinkin tiheät niin ei jarrumuutoksista tulisi kuin paha mieli.
Toi idea isommista jarruista sopis kyllä auton ilmeeseen. Vois Juha vaan sen jälkeen näyttää siltä miltä tuo profiilikuva ja iloisten vinkkien sijaan ilmestyä vain kyynisiä letkautuksia tällekkin foorumille. Jos kyseessä on käyttöauto niin suosittelen realismia jarrujen suhteen. Jotku D2:n nelimäntäiset satulat maksaa maltaita ja ne on hyvän näköiset vain asennushetkellä. Sitten on vielä ABS-, ESP- ja luistonesto-yhteensopivuus. Ja adapterien teettäminen. Siihen päälle vielä kunnon Taroxin jarrupalaraastimet, jotka aiheuttais palojen vaihtotarpeen joka renkaanvaihdon yhteydessä. :-\ Homman kruunaisi jokatalvinen suolakylpy ja jatkuva vinkuminen. Itse suosittelen että maalaa alkuperäiset satulat hienosti mustiksi ja katsoo vaan ettei vakiolevyt ruostu. Se, että takanakin on levyt on jo mielestäni pelkää plussaa. Ymmärtääkseni tämä megane on tekniikaltaan melko vaikio ja radalla ei käydä viikoittain (?). Vielä kun nuo vanteet on noinkin tiheät niin ei jarrumuutoksista tulisi kuin paha mieli.
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
Juu ei tähän isompia jarruja tule. Nykyiset riittävät tuon moottorin vauhtivaroille vallan mainiosti, mikä on tullut Ahvenistolla kokeiltua. Eivät häivy useammankaan kierroksen jälkeen eikä pääsuoralla saa kerättyä niin paljon vauhtia että jarrutuksessa vielä hirvittäisi. Ja Arson osui siinä ihan oikeaan, että vannevalinnasta vältin tarkoituksella harvapuolaisia malleja, jotka olisivat palajastaneet epämiellyttävän totuuden.
@Theros: Aika oikein, päivä oli tosin tiistai...
Sitten jatketaan vielä hetki "isoa miestä lapsettaa" -linjalla. Tätä seuraavaa turhaketta en alun perin ollut suunnitellut hommaavani, mutta kuva erään itävaltalaisen meganistin autosta muutti mieleni. Tilaus lähti vetämään Reichardille, ja kolmisen viikkoa myöhemmin Itellan jamppa kävi tuomassa paketin:
Ihan kiva saada Saksasta paketillinen pahvinsuikaleita... ;D Epätoivo oli jo iskemässä, mutta löytyihän sieltä suikalekasasta jotain konkreettisempaakin:
Jonkin näköinen spoileri saattaisi olla. Tiesin kyllä, että Reichhard Motorsportin Fly-nimellä markkinoimaa spoileria myyvät myös K-Tec ja Elia nimellä Meran, mutta en tiennyt että sen toimittaa Reichhardille(kin?) Elia! Suoraan Elialta tilattuna spoileri olisi ollut (harvinaista kyllä) peräti neljä euroa halvempi kuin Reichhardilla, mutta Reichhard oli minulle ennestään tuttu firma joten tilasin sieltä.
Spoilerin saksalaisesta ABE-hyväksyntämerkinnästä selvisi, että materiaali on muottiin reaktioruiskuvalettua polyuretaania (PUR):
Valmistustapa ja muistaakseni valmistajakin on sama kuin aikanaan Twingoon asentamassani spoilerissa, joka oli vieläpä Renaultin alkuperäisvaruste ja on kestänyt ajan hammasta hyvin. Ettei olisi rakenteesta päätellen R26.R:n maineeseen nostama kaarikin samasta sylttytehtaasta?
Sopivuus piti testata hetimmiten:
Tuon reunalla on sitten rastaiden kiva tasapainoilla ja kakkia takaikkuna ja -luukku valkoiseksi... :-\
Kiikutin spoikan samantien maalaamoon, joka lupasi valmista ensi maanantaiksi. Sen jälkeen täytyy jossain vaiheessa liimata lintulauta hieman tiukemmin kiinni.
Juu ei tähän isompia jarruja tule. Nykyiset riittävät tuon moottorin vauhtivaroille vallan mainiosti, mikä on tullut Ahvenistolla kokeiltua. Eivät häivy useammankaan kierroksen jälkeen eikä pääsuoralla saa kerättyä niin paljon vauhtia että jarrutuksessa vielä hirvittäisi.
Ja Arson osui siinä ihan oikeaan, että vannevalinnasta vältin tarkoituksella harvapuolaisia malleja, jotka olisivat palajastaneet epämiellyttävän totuuden.@Theros: Aika oikein, päivä oli tosin tiistai...
Sitten jatketaan vielä hetki "isoa miestä lapsettaa" -linjalla. Tätä seuraavaa turhaketta en alun perin ollut suunnitellut hommaavani, mutta kuva erään itävaltalaisen meganistin autosta muutti mieleni. Tilaus lähti vetämään Reichardille, ja kolmisen viikkoa myöhemmin Itellan jamppa kävi tuomassa paketin:
Ihan kiva saada Saksasta paketillinen pahvinsuikaleita... ;D Epätoivo oli jo iskemässä, mutta löytyihän sieltä suikalekasasta jotain konkreettisempaakin:
Jonkin näköinen spoileri saattaisi olla. Tiesin kyllä, että Reichhard Motorsportin Fly-nimellä markkinoimaa spoileria myyvät myös K-Tec ja Elia nimellä Meran, mutta en tiennyt että sen toimittaa Reichhardille(kin?) Elia! Suoraan Elialta tilattuna spoileri olisi ollut (harvinaista kyllä) peräti neljä euroa halvempi kuin Reichhardilla, mutta Reichhard oli minulle ennestään tuttu firma joten tilasin sieltä.
Spoilerin saksalaisesta ABE-hyväksyntämerkinnästä selvisi, että materiaali on muottiin reaktioruiskuvalettua polyuretaania (PUR):
Valmistustapa ja muistaakseni valmistajakin on sama kuin aikanaan Twingoon asentamassani spoilerissa, joka oli vieläpä Renaultin alkuperäisvaruste ja on kestänyt ajan hammasta hyvin. Ettei olisi rakenteesta päätellen R26.R:n maineeseen nostama kaarikin samasta sylttytehtaasta?
Sopivuus piti testata hetimmiten:
Tuon reunalla on sitten rastaiden kiva tasapainoilla ja kakkia takaikkuna ja -luukku valkoiseksi... :-\
Kiikutin spoikan samantien maalaamoon, joka lupasi valmista ensi maanantaiksi. Sen jälkeen täytyy jossain vaiheessa liimata lintulauta hieman tiukemmin kiinni.
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
Moottorin peitekannen maalaus meni osittain uusiksi. Ensinnäkin en ollut tyytyväinen pohjiin, ja toisekseen pienessä purkin kannessa hyvältä näyttänyt sävy vaikutti isommalla pinnalla hieman turhan valjulta. Niinpä tuli sitten lähdettyä varaosaliikkeeseen valitsemaan uutta, "terävämpää" sävyä. Omaa silmää miellyttävä sävy löytyi tällä kertaa Multonan valikoimista, vasemmalla vanha sävy ja oikealla uusi:
Uudelleenmaalauksen suoritin varsin pikaisen kaavan mukaan: Vanhan kirkaslakan vesihionta 600-karkeudella appelsiinikuvion poistamiseksi ja uuden maalin tartunnan parantamiseksi. Sitten normaalin paukkupullo-ohjeistuksen mukaan useita ohuita kerroksia väriä pintaan, ja värikerroksen kuivuttua puolien tuntia kirkaslakkaa perään samalla kaavalla. Kirkaslakkaa suihkin jatkotoimenpiteitä ajatellen todella monta kerrosta.
Kansi maalauksen (ja noin viikon kuivumisen) jäljiltä:
Kohtuulliselta näyttää, tällä kertaa ei tullut lainkaan valumia ja roskiakin hyvin vähän. Mutta kuten näkyy niin appelsiinia tuli tälläkin kertaa. Kyseessä oikeastaan spraypullo-maalauksen "sisäänrakennettu" ominaisuus, maali tulee pullosta todella reilusti ohennettuna ja pienellä paineella jolloin appelsiinia ja sumuharsoa tuppaa muodostumaan vaikka yrittäisi miten kikkailla. Appelsiinipinta näkyy paremmin lähikuvassa:
Oikeastaan tuo on oikealla paineilmaruiskulla ryssittyyn appelsiiniin verrattuna huomattavasti pienemmässä mittakaavassa, pitäisikö puhua mandariinipinnasta? ;D Mutta juuri pienemmästä kuoppavälistä johtuen tämä mandariini pienentää kiiltoa huomattavasti enemmän verrattuna isompimittakaavaiseen "paineilma-appelsiiniin".
Tuon kannen parissa on nyt tullut harrastettua sen verran hartaasti, että en viitsinyt jättää hommaa puolitiehen. Eli kun kirkaslakka oli saatu pintaan kuitenkin varsin tyydyttävästi eikä värikerroksenkaan alta enää paistanut huonot pohjatyöt, niin looginen seuraava vaihehan on kaivaa hiekkapaperi esille ja alkaa hioa vaivalla aikaansaatu kiilto mataksi!
Kansi vesihionnan (karkeus 1000) jäljiltä:
Lähikuvassa näkyy hiotun mattapinnan keskellä pieniä kiiltäviä pisteitä, ne ovat appelsiinipinnan kuopan pohjia. Vesihionnalla siis hiotaan lakan korkeat kohdat samalle tasolle kuoppien pohjien kanssa, jolloin saadaan aikaan tasainen pinta. Jatkokäsittelyn nopeuttamiseksi seuraavassa vaiheessa pitäisi hioa karkeudella 1500 ja sen jälkeen mahdollisesti vielä 2000:lla. Koska kumpaakaan karkeutta ei sattunut olemaan, ja autosta ei ole tarkoitus tehdä näyttelyautoa, ja koska spreijattu lakkakerros on kuitenkin suhteellisen ohut, siirryin suoraan seuraavaan vaiheeseen eli pinnan kiillotukseen.
Aineena Err-Been silikoniton hiomaneste ja välineenä ihan tavis kiillotusliina. Vähitellen mataksi hiottu pinta alkaa saada kadottamaansa kiiltoa takaisin:
Ihan jokaista pintaa kannesta en ollut vesihionut mutta sen verran kiillotettavaa kuitenkin on, että jätin osan kiillotuksesta suosiolla myöhemmälle ajankohdalle. Lisäksi tonninen paperi jättää sen verran naarmuja, että hiomanesteellä saa puuhastella huomattavasti pidempään kuin jos pinta olisi märkähiottu jo valmiiksi naarmuttomammaksi lisäkarkeuksilla 1500 ja 2000. Mutta jo pelkällä hiomanesteellä käsitelty pinta on varsin mukavan sileä:
Tarrojen liimaamisen jälkeen tuohon vielä käsittely Meguiar'sin kiillotusaineella ja vahalla, niin saattaapi sitten kiiltää ympärivuotisen käyttöauton tarpeisiin... :
Moottorin peitekannen maalaus meni osittain uusiksi. Ensinnäkin en ollut tyytyväinen pohjiin, ja toisekseen pienessä purkin kannessa hyvältä näyttänyt sävy vaikutti isommalla pinnalla hieman turhan valjulta. Niinpä tuli sitten lähdettyä varaosaliikkeeseen valitsemaan uutta, "terävämpää" sävyä. Omaa silmää miellyttävä sävy löytyi tällä kertaa Multonan valikoimista, vasemmalla vanha sävy ja oikealla uusi:
Uudelleenmaalauksen suoritin varsin pikaisen kaavan mukaan: Vanhan kirkaslakan vesihionta 600-karkeudella appelsiinikuvion poistamiseksi ja uuden maalin tartunnan parantamiseksi. Sitten normaalin paukkupullo-ohjeistuksen mukaan useita ohuita kerroksia väriä pintaan, ja värikerroksen kuivuttua puolien tuntia kirkaslakkaa perään samalla kaavalla. Kirkaslakkaa suihkin jatkotoimenpiteitä ajatellen todella monta kerrosta.
Kansi maalauksen (ja noin viikon kuivumisen) jäljiltä:
Kohtuulliselta näyttää, tällä kertaa ei tullut lainkaan valumia ja roskiakin hyvin vähän. Mutta kuten näkyy niin appelsiinia tuli tälläkin kertaa. Kyseessä oikeastaan spraypullo-maalauksen "sisäänrakennettu" ominaisuus, maali tulee pullosta todella reilusti ohennettuna ja pienellä paineella jolloin appelsiinia ja sumuharsoa tuppaa muodostumaan vaikka yrittäisi miten kikkailla. Appelsiinipinta näkyy paremmin lähikuvassa:
Oikeastaan tuo on oikealla paineilmaruiskulla ryssittyyn appelsiiniin verrattuna huomattavasti pienemmässä mittakaavassa, pitäisikö puhua mandariinipinnasta? ;D Mutta juuri pienemmästä kuoppavälistä johtuen tämä mandariini pienentää kiiltoa huomattavasti enemmän verrattuna isompimittakaavaiseen "paineilma-appelsiiniin".
Tuon kannen parissa on nyt tullut harrastettua sen verran hartaasti, että en viitsinyt jättää hommaa puolitiehen. Eli kun kirkaslakka oli saatu pintaan kuitenkin varsin tyydyttävästi eikä värikerroksenkaan alta enää paistanut huonot pohjatyöt, niin looginen seuraava vaihehan on kaivaa hiekkapaperi esille ja alkaa hioa vaivalla aikaansaatu kiilto mataksi!
Kansi vesihionnan (karkeus 1000) jäljiltä:
Lähikuvassa näkyy hiotun mattapinnan keskellä pieniä kiiltäviä pisteitä, ne ovat appelsiinipinnan kuopan pohjia. Vesihionnalla siis hiotaan lakan korkeat kohdat samalle tasolle kuoppien pohjien kanssa, jolloin saadaan aikaan tasainen pinta. Jatkokäsittelyn nopeuttamiseksi seuraavassa vaiheessa pitäisi hioa karkeudella 1500 ja sen jälkeen mahdollisesti vielä 2000:lla. Koska kumpaakaan karkeutta ei sattunut olemaan, ja autosta ei ole tarkoitus tehdä näyttelyautoa, ja koska spreijattu lakkakerros on kuitenkin suhteellisen ohut, siirryin suoraan seuraavaan vaiheeseen eli pinnan kiillotukseen.
Aineena Err-Been silikoniton hiomaneste ja välineenä ihan tavis kiillotusliina. Vähitellen mataksi hiottu pinta alkaa saada kadottamaansa kiiltoa takaisin:
Ihan jokaista pintaa kannesta en ollut vesihionut mutta sen verran kiillotettavaa kuitenkin on, että jätin osan kiillotuksesta suosiolla myöhemmälle ajankohdalle. Lisäksi tonninen paperi jättää sen verran naarmuja, että hiomanesteellä saa puuhastella huomattavasti pidempään kuin jos pinta olisi märkähiottu jo valmiiksi naarmuttomammaksi lisäkarkeuksilla 1500 ja 2000. Mutta jo pelkällä hiomanesteellä käsitelty pinta on varsin mukavan sileä:
Tarrojen liimaamisen jälkeen tuohon vielä käsittely Meguiar'sin kiillotusaineella ja vahalla, niin saattaapi sitten kiiltää ympärivuotisen käyttöauton tarpeisiin... :
Q
quai_de_javel
Vieras
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
Sanat eivät enää riitä. Siis todella mahtavaa työtä ja kuvallista kerrontaa auton vaiheista.
Sanat eivät enää riitä. Siis todella mahtavaa työtä ja kuvallista kerrontaa auton vaiheista.
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
Tänään kävin mainosfirmassa hakemassa tarrat moottorikanteen:
Maksoi kympin, eli eipä näitä tarroja tarvitse eBayn kautta tilailla. Ja mukavana lisäbonuksena latoivat (seköhän se ammattitermi nyt oli?) tuon keltaisen osuuden valmiiksi oikeaan paikkaan, niin ei tarvitse itse enää sen saamisesta kohtisuoraan murehtia. Ja päällimmäisenä on läpinäkyvä asemointikalvo, niin on amatöörinkin helpompi yrittää saada tarrat liimattua suoraan... :
Ja tiedän, että sekä Renault Sport- että elf-tekstien fontti on uudempaa tyyppiä ja omassa 2003-mallin Meganessani kuuluisi olla vanhan tyyppiset fontit, muta kun nuo uudet vaan näyttävät omaan silmään tällä hetkellä paremmilta niin sellaiset sitten hommasin vaikka Suomen Auto-Historiallinen Klubi nyt voikin vetää herneet hengitystiehyeisiin... ;D
Tänään kävin mainosfirmassa hakemassa tarrat moottorikanteen:
Maksoi kympin, eli eipä näitä tarroja tarvitse eBayn kautta tilailla. Ja mukavana lisäbonuksena latoivat (seköhän se ammattitermi nyt oli?) tuon keltaisen osuuden valmiiksi oikeaan paikkaan, niin ei tarvitse itse enää sen saamisesta kohtisuoraan murehtia. Ja päällimmäisenä on läpinäkyvä asemointikalvo, niin on amatöörinkin helpompi yrittää saada tarrat liimattua suoraan... :
Ja tiedän, että sekä Renault Sport- että elf-tekstien fontti on uudempaa tyyppiä ja omassa 2003-mallin Meganessani kuuluisi olla vanhan tyyppiset fontit, muta kun nuo uudet vaan näyttävät omaan silmään tällä hetkellä paremmilta niin sellaiset sitten hommasin vaikka Suomen Auto-Historiallinen Klubi nyt voikin vetää herneet hengitystiehyeisiin... ;D
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
No niin, äsken tuli hikoiltua moottorikanteen kiilto joka puolelle (paitsi ala-). Eilen siis jäi homma vaiheeseen kun tuo hellekin niin haittaa...
Hiomanesteenä käytin tällaista soosia vaikka tämä onkin maahantuojan mukaan tarkoitettu ensisijaisesti asiantuntijoiden kiillotukseen: ;D
Koska yksikään asiantuntija ei tähän päivään mennessä ole minulle tarjoutunut kiillotettavaksi, niin olen siis käyttänyt tököttiä maalipintojen kiillotukseen... Olen surkea ottamaan kuvia heijastuksista, mutta tässä olisi kansi hiomanesteen jäljiltä, mikrokuituliinalla pyyhittynä:
Sitten polttelikin viimeisen lomapäivän kunniaksi roiskaista aiemmin päivällä hakemani tarrat kiinni. Vienona haaveena oli saada tekstit kulkemaan edes hieman linjassa kannen pokkausten kanssa, joten ensin piti koettaa mallailla jonkinlaista linjausta. Käytin apuna kapeaa valkoista pinstriping-teippiä (ehtaa vanhaa varastoa 70-luvulta!), jonka pingotin kulkemaan kannen poikki. Parin oho-eiku -kerran jälkeen linja näytti kulkevan suunnilleen yhdenmukaisesti kannen poikittaisen uran kanssa, joten painoin liimapinnan kevyesti kiinni. Tämän valkoisen apulinjan mukaan linjaisin siis Renault Sport -tekstin.
Tarrat on siis leikattu tietokoneohjatulla leikkurilla autokäyttöön tarkoitetusta vinyylitarrasta. Pohjalla on valkoinen liimapinnan suojapaperi, sitten itse vinyyli, ja päällimmäisenä läpinäkyvä asemointikalvo. Kalvon alapinta on liimapintainen. Tarran asemoimiseksi kiinni kanteen leikkasin ensin liimapinnan suojapaperin pois pienestä "hännästä":
Tällöin asemointikalvon liimapinta paljastuu hännän osalta. Seuraavaksi asetin tarran paikoilleen kannen päälle, mutta en vielä tässä vaiheessa painanut asemointikalvon häntää kiinni kanteen. Ensin piti nimittäin nysvätä teksti suoraan valkoisen apuviivan avulla; Ensin asetin ensimmäisen kirjaimen yläosan tasan sentin päähän apuviivan yläreunasta:
Sitten lähdin tarkistamaan linjausta, eli mitasin joka kirjaimen etäisyyden apuviivasta, kunnes viimeinenkin kirjain oli yhtä pitkän etäisyyden päässä:
Tämän jälkeen painoin asemointikalvon hännän liimapinnan kiinni kanteen. Nyt teksti pysyisi kalvon avulla suorassa. Seuraavaksi käänsin tarran pois edestä, jotta pääsin pyyhkimään lakkapinnan puhtaaksi rasvasta. Koska lakkapinta on hyvin tuore eikä uunikovetettu, en uskaltanut käyttää mitään kovin ärjyä liuotinta ettei lakkapinta sula piloille. Olen aiemmin havainnut Lasolin vallan oivaksi kevyeeseen ja hellävaraiseen rasvanpoistoon, joten käytin sitä nytkin pyyhkimiseen:
Seuraavaksi kuivasin pinnan, minkä jälkeen käänsin tarran takaisin paikalleen. Nyt piti varmistaa, että yksittäiset vinyylikirjaimet pysyvät varmasti kiinni asemointikalvossa kun liimapinnan suojapaperi irrotetaan. Varmistin pidon lastalla painamalla:
Sitten olikin totuuden hetki, eli suojapaperi tarran takaa irti ja painetaan tarra kiinni. Otin toisella kädellä kiinni tarran vasemmasta päädystä ja nostin tarran pystysuoraan ylös. Toisella kädellä irrotin pinsettien avulla suojapaperin. Sen jälkeen pinsetit vaihtuivat lastaan ja samalla kun aloin pikkuhiljaa laskea tarran päätä alaspäin, lastasin oikealta vasemmalle kirjaimia kiinni sitä mukaa kun ne koskettivat kannen pintaa. Näin etenemällä ei ollut pelkoa, että kirjainten alle jäisi ilmakuplia. Koska assistenttia ei ollut ja käsienikin määrä on toistaiseksi vaatimattomat kaksi, ei varsinaisesti kriittisestä lastausvaiheeesta ole kuvia. Seuraavassa kuvassa suojapaperi on jo kokonaan pois ja kirjaimet lopullisesti kiinni kannessa, ja käyn lastalla vielä toistamiseen kirjaimet läpi:
Viimeinen työvaihe onkin vetää asemointikalvo irti ja toivoa, että kirjaimet jäävät kiinni kanteen eivätkä asemointikalvoon...
Elf-teksti kiinnittyi tietenkin samalla tavalla, mutta siinä en käyttänyt apuviivaa:
Lopputuloksesta tuli aavistuksen parempi kuin uskalsin odottaa. Maalipinta ei ihan läheltä katsottuna ole vieläkään täydellinen, mutta niinpä en ainakaan joudu jättämään päivätyötäni vielä... : ;D
Siinäpä se. En vielä viitsi laittaa kantta paikoilleen kun ensin pitäisi vaihtaa jäähdytysnesteet, vaihteistoöljyt ja pestä konehuone, mutta postaan kuvia sitten joskus kun kansi on paikoillaan.
No niin, äsken tuli hikoiltua moottorikanteen kiilto joka puolelle (paitsi ala-). Eilen siis jäi homma vaiheeseen kun tuo hellekin niin haittaa...
Hiomanesteenä käytin tällaista soosia vaikka tämä onkin maahantuojan mukaan tarkoitettu ensisijaisesti asiantuntijoiden kiillotukseen: ;D
Koska yksikään asiantuntija ei tähän päivään mennessä ole minulle tarjoutunut kiillotettavaksi, niin olen siis käyttänyt tököttiä maalipintojen kiillotukseen... Olen surkea ottamaan kuvia heijastuksista, mutta tässä olisi kansi hiomanesteen jäljiltä, mikrokuituliinalla pyyhittynä:
Sitten polttelikin viimeisen lomapäivän kunniaksi roiskaista aiemmin päivällä hakemani tarrat kiinni. Vienona haaveena oli saada tekstit kulkemaan edes hieman linjassa kannen pokkausten kanssa, joten ensin piti koettaa mallailla jonkinlaista linjausta. Käytin apuna kapeaa valkoista pinstriping-teippiä (ehtaa vanhaa varastoa 70-luvulta!), jonka pingotin kulkemaan kannen poikki. Parin oho-eiku -kerran jälkeen linja näytti kulkevan suunnilleen yhdenmukaisesti kannen poikittaisen uran kanssa, joten painoin liimapinnan kevyesti kiinni. Tämän valkoisen apulinjan mukaan linjaisin siis Renault Sport -tekstin.
Tarrat on siis leikattu tietokoneohjatulla leikkurilla autokäyttöön tarkoitetusta vinyylitarrasta. Pohjalla on valkoinen liimapinnan suojapaperi, sitten itse vinyyli, ja päällimmäisenä läpinäkyvä asemointikalvo. Kalvon alapinta on liimapintainen. Tarran asemoimiseksi kiinni kanteen leikkasin ensin liimapinnan suojapaperin pois pienestä "hännästä":
Tällöin asemointikalvon liimapinta paljastuu hännän osalta. Seuraavaksi asetin tarran paikoilleen kannen päälle, mutta en vielä tässä vaiheessa painanut asemointikalvon häntää kiinni kanteen. Ensin piti nimittäin nysvätä teksti suoraan valkoisen apuviivan avulla; Ensin asetin ensimmäisen kirjaimen yläosan tasan sentin päähän apuviivan yläreunasta:
Sitten lähdin tarkistamaan linjausta, eli mitasin joka kirjaimen etäisyyden apuviivasta, kunnes viimeinenkin kirjain oli yhtä pitkän etäisyyden päässä:
Tämän jälkeen painoin asemointikalvon hännän liimapinnan kiinni kanteen. Nyt teksti pysyisi kalvon avulla suorassa. Seuraavaksi käänsin tarran pois edestä, jotta pääsin pyyhkimään lakkapinnan puhtaaksi rasvasta. Koska lakkapinta on hyvin tuore eikä uunikovetettu, en uskaltanut käyttää mitään kovin ärjyä liuotinta ettei lakkapinta sula piloille. Olen aiemmin havainnut Lasolin vallan oivaksi kevyeeseen ja hellävaraiseen rasvanpoistoon, joten käytin sitä nytkin pyyhkimiseen:
Seuraavaksi kuivasin pinnan, minkä jälkeen käänsin tarran takaisin paikalleen. Nyt piti varmistaa, että yksittäiset vinyylikirjaimet pysyvät varmasti kiinni asemointikalvossa kun liimapinnan suojapaperi irrotetaan. Varmistin pidon lastalla painamalla:
Sitten olikin totuuden hetki, eli suojapaperi tarran takaa irti ja painetaan tarra kiinni. Otin toisella kädellä kiinni tarran vasemmasta päädystä ja nostin tarran pystysuoraan ylös. Toisella kädellä irrotin pinsettien avulla suojapaperin. Sen jälkeen pinsetit vaihtuivat lastaan ja samalla kun aloin pikkuhiljaa laskea tarran päätä alaspäin, lastasin oikealta vasemmalle kirjaimia kiinni sitä mukaa kun ne koskettivat kannen pintaa. Näin etenemällä ei ollut pelkoa, että kirjainten alle jäisi ilmakuplia. Koska assistenttia ei ollut ja käsienikin määrä on toistaiseksi vaatimattomat kaksi, ei varsinaisesti kriittisestä lastausvaiheeesta ole kuvia. Seuraavassa kuvassa suojapaperi on jo kokonaan pois ja kirjaimet lopullisesti kiinni kannessa, ja käyn lastalla vielä toistamiseen kirjaimet läpi:
Viimeinen työvaihe onkin vetää asemointikalvo irti ja toivoa, että kirjaimet jäävät kiinni kanteen eivätkä asemointikalvoon...
Elf-teksti kiinnittyi tietenkin samalla tavalla, mutta siinä en käyttänyt apuviivaa:
Lopputuloksesta tuli aavistuksen parempi kuin uskalsin odottaa. Maalipinta ei ihan läheltä katsottuna ole vieläkään täydellinen, mutta niinpä en ainakaan joudu jättämään päivätyötäni vielä... :
;D
Siinäpä se. En vielä viitsi laittaa kantta paikoilleen kun ensin pitäisi vaihtaa jäähdytysnesteet, vaihteistoöljyt ja pestä konehuone, mutta postaan kuvia sitten joskus kun kansi on paikoillaan.
JaLe
Aktiivinen jäsen
- Viestejä
- 723
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
HUH HU.... Ei voi kuin TAAS hattua nostaa tälle rojektille ja miehen viitseliäisyydelle...
Itselläkin sama moottorin suojamuovi rojekti menos Lagussa, mutta ehkä en jaksa noin paljon Hifistellä... ;D
Mutta voin laittaa tuonne autoni osioon kuvia aiheesta kun se joskus valmistuu... :
HUH HU....
Ei voi kuin TAAS hattua nostaa tälle rojektille ja miehen viitseliäisyydelle... Itselläkin sama moottorin suojamuovi rojekti menos Lagussa, mutta ehkä en jaksa noin paljon Hifistellä... ;D
Mutta voin laittaa tuonne autoni osioon kuvia aiheesta kun se joskus valmistuu... :
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
;D
Laita ihmeessä. Jos niitä ei ala näkymään 19 kuukauden kuluessa, niin potkiskellaan lisää vauhtia äijään...JaLe sanoi:Mutta voin laittaa tuonne autoni osioon kuvia aiheesta kun se joskus valmistuu... :
;Dpiinatturellu
Jäsen
- Viestejä
- 476
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
Virheetöntä työskentelyä!
Virheetöntä työskentelyä!
Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
"Today I have been mostly installing a rear spoiler."
Maalaamo sai lintulaudan pintakäsiteltyä toissa perjantaina, ja kävin sen noutamassa viime tiistaina. Kun tänään oli kulunut yli viikko maalauksesta niin uskaltauduin yrittämään asennusta.
Ensin suojasin näkyviin jäävän maalipinnan naarmuilta ja liimamassalta maalarinteipillä:
Sitten nostin laudan takaluukun päälle ja teippasin rajaa pitkin luukun ja lisäjarruvalon suojaan mahdollisesti välistä pursuavalta liimamassalta:
Laudan (ei sukua Nikille) kanssa takaisin talliin ja 50-karkeuksinen hiomapaperi kätöseen. Liimausta varten pinta on karhennettava huolella, muuten tulee pito-ongelmia.
Liimattavien pintojen tulee luonnollisesti olla kuivat, puhtaat, rasvattomat ja silikonittomat, joten seuraavaksi puhdistin hiotun pinnan silikoninpoistoaineella:
On hellävaraisempaa maalipinnalle kuin ohennin tai asetoni, mutta oman kokemuksen poistaa silti silikonin ja rasvan tehokkaasti; Ei ole vielä ollut kalansilmäongelmaa kun on tuolla pyyhkinyt ennen maalausta.
Pyyhinnän tein kuuteen kertaan, minkä jälkeen paperi ei enää värjäytynyt eli pinnasta oli kaikki lika ja hiomapöly pois.
Takaluukun maalipintakin pitäisi periaatteessa hioa jos haluaisi "ydinpomminkestävän" liimauksen, mutta maailmalta luettujen kokemusten liimaus pitää hyvin ilman hiomistakin. Toki takaluukunkin maalipinnan pitää olla puhdas, joten puhdistin sen ensin hiomasavella, minkä jälkeen pyyhintä tuolla silikoninpoistoaineella. Ennen liimausta maalipinta pitäisi pohjustaa liimamassaa varten tehdyllä aktivaattorilla, mutta suomalais-ugrilaiseen tapaan kaupassa tietysti myydään vain liimamassaa, ei aktivaattoria! Tyypillistä metsäläismeininkiä....
No, ovenkahvojen ja ikkunalistojen rosterikuoret ovat pysyneet Sika 221:llä ilman aktivaattoriakin, joten ehkä tästäkin ilman sitä selvitään?
Lintulaudan mukana tuli pieni koiranjätöksen kokoinen putkilo Betalink K1 -liimamassaa, jonka todennäköisesti pitäisi riittää. Mutta koska liimattava pinta-ala kuitenkin näytti melko laajalta, päätin ostaa isomman pistoolilla levitettävän patruunan Sika 221:tä, joka on samanlainen yksikomponentti-liimamassa kuin Betalinkkin.
Tohkeissani en sitten muistanutkaan ottaa kuvaa liimamassan levityksestä, mutta se (kuten ei tietysti mikään muukaan näissä projekteissa) ole mitään rakettifysiikkaa.
Koska asennuksessa ei käytetä ruuveja, niin lintulaudan painuminen tiiviisti luukkua vasten oli varmistettava muilla keinoin. Koska massan on hyvä antaa kovettua 24h, niin päätin että ihan niin kauan en jaksa lautaa paikoilleen puristaa... Pelkkä teippauskaan ei riittänyt koska laudan etureuna pyrki hieman nousemaan irti luukusta. Niinpä täytyi käyttää teippauksen ja painovoiman yhdistelmää:
Etureunan painona on n. 20 kilon painoinen työkalupakki, yksi vauhtipyörä ja kolme paria jarrulevyjä! Huomenna illalla näen, toimiko tämä asennussarja toivotulla tavalla.
"Today I have been mostly installing a rear spoiler."
Maalaamo sai lintulaudan pintakäsiteltyä toissa perjantaina, ja kävin sen noutamassa viime tiistaina. Kun tänään oli kulunut yli viikko maalauksesta niin uskaltauduin yrittämään asennusta.
Ensin suojasin näkyviin jäävän maalipinnan naarmuilta ja liimamassalta maalarinteipillä:
Sitten nostin laudan takaluukun päälle ja teippasin rajaa pitkin luukun ja lisäjarruvalon suojaan mahdollisesti välistä pursuavalta liimamassalta:
Laudan (ei sukua Nikille) kanssa takaisin talliin ja 50-karkeuksinen hiomapaperi kätöseen. Liimausta varten pinta on karhennettava huolella, muuten tulee pito-ongelmia.
Liimattavien pintojen tulee luonnollisesti olla kuivat, puhtaat, rasvattomat ja silikonittomat, joten seuraavaksi puhdistin hiotun pinnan silikoninpoistoaineella:
On hellävaraisempaa maalipinnalle kuin ohennin tai asetoni, mutta oman kokemuksen poistaa silti silikonin ja rasvan tehokkaasti; Ei ole vielä ollut kalansilmäongelmaa kun on tuolla pyyhkinyt ennen maalausta.
Pyyhinnän tein kuuteen kertaan, minkä jälkeen paperi ei enää värjäytynyt eli pinnasta oli kaikki lika ja hiomapöly pois.
Takaluukun maalipintakin pitäisi periaatteessa hioa jos haluaisi "ydinpomminkestävän" liimauksen, mutta maailmalta luettujen kokemusten liimaus pitää hyvin ilman hiomistakin. Toki takaluukunkin maalipinnan pitää olla puhdas, joten puhdistin sen ensin hiomasavella, minkä jälkeen pyyhintä tuolla silikoninpoistoaineella. Ennen liimausta maalipinta pitäisi pohjustaa liimamassaa varten tehdyllä aktivaattorilla, mutta suomalais-ugrilaiseen tapaan kaupassa tietysti myydään vain liimamassaa, ei aktivaattoria! Tyypillistä metsäläismeininkiä....
No, ovenkahvojen ja ikkunalistojen rosterikuoret ovat pysyneet Sika 221:llä ilman aktivaattoriakin, joten ehkä tästäkin ilman sitä selvitään?
Lintulaudan mukana tuli pieni koiranjätöksen kokoinen putkilo Betalink K1 -liimamassaa, jonka todennäköisesti pitäisi riittää. Mutta koska liimattava pinta-ala kuitenkin näytti melko laajalta, päätin ostaa isomman pistoolilla levitettävän patruunan Sika 221:tä, joka on samanlainen yksikomponentti-liimamassa kuin Betalinkkin.
Tohkeissani en sitten muistanutkaan ottaa kuvaa liimamassan levityksestä, mutta se (kuten ei tietysti mikään muukaan näissä projekteissa) ole mitään rakettifysiikkaa.
Koska asennuksessa ei käytetä ruuveja, niin lintulaudan painuminen tiiviisti luukkua vasten oli varmistettava muilla keinoin. Koska massan on hyvä antaa kovettua 24h, niin päätin että ihan niin kauan en jaksa lautaa paikoilleen puristaa... Pelkkä teippauskaan ei riittänyt koska laudan etureuna pyrki hieman nousemaan irti luukusta. Niinpä täytyi käyttää teippauksen ja painovoiman yhdistelmää:
Etureunan painona on n. 20 kilon painoinen työkalupakki, yksi vauhtipyörä ja kolme paria jarrulevyjä!
Huomenna illalla näen, toimiko tämä asennussarja toivotulla tavalla.Vs: Mégane² 2,0 16V / 5-ovinen / musta / vm. 2003
Kävin tänä iltana töiden jälkeen pienellä kuvauskierroksella maakunnassa valottamassa tuota uutta takaspoileria. (Kiva keksiä tekosyitä että pääsee relluttelemaan!)
En edes ollut pessyt autoa, joten anteeksi pölyinen kuvauskohde, mutta muutama puoliksi kelvollinen otos tarttui silti sirulle:
Ja se pakollinen aloittelijamainen "puu kasvaa auton katosta" -mokaotos. Autoa ei valitettavasti voinut siirtää eteenpäin kun se olisi ollut silloin maantiellä. (seli-seli....)
"Paaliin ja Kuusakoskelle, kiitos" ;D
"No voi pas... harmi, kastuikohan tulpat?" ;D
Heh, sieltä paljastui onneksi ihan siloinen katto...JaLe sanoi:
Kävin tänä iltana töiden jälkeen pienellä kuvauskierroksella maakunnassa valottamassa tuota uutta takaspoileria.
(Kiva keksiä tekosyitä että pääsee relluttelemaan!)En edes ollut pessyt autoa, joten anteeksi pölyinen kuvauskohde, mutta muutama puoliksi kelvollinen otos tarttui silti sirulle:
Ja se pakollinen aloittelijamainen "puu kasvaa auton katosta" -mokaotos. Autoa ei valitettavasti voinut siirtää eteenpäin kun se olisi ollut silloin maantiellä. (seli-seli....)
"Paaliin ja Kuusakoskelle, kiitos" ;D
"No voi pas... harmi, kastuikohan tulpat?"
;D