lansion
Jäsen
- Viestejä
- 46
-03 Megane II hatchback on alkanut enenevässä määrin kiemurtelemaan urissa sekä kuopissa. Eli kun ajan esimerkiksi kaarteessa olevaan poikittaisrailoon, tuntuu perä muljahtavan tangentin suuntaan. Samaa on havaittavissa myös jos vahingossa ajaa kaivonkanteen tai muuhun vastaavaan. Soratiellä auton perä tuntuu vaeltelevan omiaan. Maantieajossa on myös havaittavissa melkoista tuuliherkkyyttä yli 80 km/h nopeuksilla. Oireilu alkoi joskus talvella mutta pistin sen silloin nastarenkaiden piikkiin. Kesällä kun auton ostin, kulki auto kyllä suoraan.
Keväällä katsastuksessa mainittiin molempien raidetankojen sisäpäät olevan vaihtokunnossa ja ne vaihdettiin (koko tangot käsittääkseni myös) sekä tehtiin nelipyöräsuuntaus. Tällöin ohjaustuntuma parani huomattavasti eikä ohjauksessa ole yhtään klappia. Ei tunnu ajossa eikä esimerkiksi parkkipaikalla rattia liikutellen ja renkaita katsoen. Mutta tuohon kiemurteluun, jota oli havaittavissa jo tuolloin, ei tuo auttanut joskin auto alkoi olemaan luonnollisesti helpommin hallittavissa noista kiemurteluista.
Mistähän tämä johtuu? ??? Autossa on kuulunut pitkään rattia kääntäessä kumahtelua, jonka olen paikantanut vänkärinpuolen kääntölaakeriksi, koska jousi tärähtää selvästi kun rattia kääntää. En ole tuota vielä kovin häiritseväksi havainnut joten olen kääntölaakerin vaihtoa siirtänyt eteenpäin, mutta voisiko tuo omalta osaltaan aiheuttaa kiemurtelua vai onko tuossa taka-akselilla sitten jotakin vaihtokunnossa, jotakin puslia tms? Sen verran selvästi kuitenkin tämä kiertoliike tuntuu tulevan takapäästä. Onkohan miten kallista remonttia odotettavissa?
Nelipyöräsuuntauksessa oli takarenkaiden kulmat hyvin toleranssien sisällä, joten tästä meganelle tyypillisestä taka-akselin tyyppiviasta (liiallinen auraus) ei liene kyse, eivätkä renkaat mielestäni kulu epätasaisesti. Eikä katasastuksessa tai kevään merkkivuosihuollossa havaittu mitään poikkeavaa alustassa raidetangon sisäpäiden lisäksi.
Renkaina Michelin Energy Saverit 205/55R16. Olen joutunut korottamaan rengaspaineita melkoisesti auton tukevoittamiseksi laihoin tuloksin. Tällä hetkellä 2.8-2.9 bar.