Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Pesin ja siivosin tänään lintujen ulkovessan (=Megane), joten sen jälkeen oli hyvä napsaista luvatut otokset tuoreistetuista pyyhkijänvarsista.

Satiininkiiltoinen musta jäljittelee alkuperäistä olemusta tarpeeksi uskollisesti, jotta meille tyhmemmille menee täydestä ja viisaammat ei virka mitään. Viisaammat eivät myöskään virka mitään siitä pakollisesta valumasta, jonka onnistuin luomaan kuskin puolen varteen. Puoltatoista metriä kauempaa sitä ei kyllä huomaa jos ei osaa etsiä, joten en viitsinyt alkaa hioa ja maalata uudestaan. Kyseessä kun kuitenkin on romutuspalkkioiän ylittänyt, maapallon kohtaa neljä kertaa kiertänyt ritsa... :

Lintujen vessan pesun lisäksi sain inspiraation viedä takakontin verhoiluhuovatkin suihkuun. Aiempi pölyvuoto takakonttiin rikkinäisistä ilmanpoistoläpistä oli saanut sivuverhoilujen takanurkat kyllästymään pölystä. Kyllästymä oli niin paha, että kun hieman heilautin sivuverhoilua niin juuri puunatulle tavaratilan lattialle tipahti "lusikallinen" hiekkaa. Niinpä sivuverhoilut saivat suihkutuomion. Ensin kuivakuritin verhoiluja avokämmenellä hakkaamalla, jolloin irtonaisimmat sedimentit vapautuivat ilmakehään. Sitten olikin aika käydä pahamaineeseen suihkuhuoneeseen...

Kuten näkyy niin verhoilut ovat muotoonpuristettua huopaa, joten en arvannut kastella niitä läpeensä jotteivät muodot katoa. Niinpä tyydyin "alapesuun" eli läpikastelin ja -huuhdoin vain lattiaa vasten vaakasuoraan olevat helmat, jotka olivat ne likaisimmat. Ylempiä osia en pessyt muuta kuin tekstiilivaahtopesuaineella ja harjalla harjaamalla, eli en päästänyt niiltä osin huopaa läpikastumaan. Verhoilujen helmat kuivuvat seinää vasten, jotta helman vekki pysyy kuivuessaan alkuperäisessä muodossa.

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Siriuslediltä tuli jokin aika sitten uudet switchback-ledipolttimot. Tällä kertaa järjestin karsivan koe-esiintymisen ennen autoon asentamista; Ensin polttimo polttimonpidikkeeseen, piuhat kiinni virtalähteeseen ja virrat päälle yön yli. Kun tämä testi läpäistiin eli polttimo ei kärvähtänyt itse luomaansa kuumuuteen, seuraavaksi lisättiin vaikeusastetta. Siispä polttimonpidike kiinni umpioon (vastaa paremmin todellista polttimon "käyntilämpöä") ja taas virrat päälle yön yli. Kun tämänkin testin jälkeen ledit toimivat vielä niin kuin pitikin, uskaltauduin laittamaan uuden polttimon kiinni autoon ja tositoimiin.

Nyt on muutaman pidemmän ajolenkin verran molemmat switchbackit toimineet kuten pitääkin. Valovoimaa piisottaa aurinkoisellekin kelille. Tänään löytyi tarpeeksi hiljainen nelinumeroinen tie, jolla ei ollut liikennettä, joten kehtasin jalkautua napsimaan muutaman kuvan.

Tuossa tuollainen vastaantulijan kannalta "worst case scenario" eli kirkas aurinkonpaiste, jossa auto jää varjoon piiloon. Ledit täyttävät kuitenkin umpion heijastimen sen verran hyvin ja kirkkaasti, että hienosti näkyy. Lisäksi pinta-alaa on jopa enemmän kuin monissa tehdastoteutuksissa, joten lain henki (vaikkakaan ei kirjain) toteutuu. Vielä yksi kuva lähempää, koska miksipä ei?

Sitten varsinainen happotesti, eli keulaan käy suora auringonvalo:

Mikäpä valo tuollaisessa valaistuksessa oikein pomppaisi vallitsevaa valoa kirkkaammaksi? Kuitenkin molemmilta puolilta erottuu että valkeat on päällä, joten edelleen osoitus ledien polttimoiden kirkkaudesta.

Ja suuressa viisaudessani en sitten näköjään ottanut vertailukuvaa, jossa olisi ajovalot päällä huomiovalojen sijaan...

Koska tänään oli kesän ensimmäinen ajolenkki, jolla auto ei kuraantunut, niin pitihän sitä napsata muutama poseerauskin.

Siinä missä 5-oviset, porrasperäiset ja farmarikoriset Megane I:t ovat perästään lievästi kapenevia puikuloita (hyvässä ja aerodynaamisessa mielessä), niin coupé- ja avokorien perässä on lievää J-Lo -efektiä. Sekin pelkästään myönteinen asia.

 

[frost63]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Kiitokset taas kuvista ja jutuista. Mieltä lämmittää kun jaksetaan tehdä ajatuksella vaikka auto ei välttämättä ihan sijoituskohteena toimi

Takakontin peitelistat: on sinne varmasti ainakin suunniteltu lista, mutta eri asia onko koskaan tai tuossa vuosimallissa enää ollut. Megane cabrio on sitten tyylikäs peli.. takaapäin otettu kuva näyttää hyvin miten muotoilu on onnistuneempaa kuin normiversioissa.

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Kiitokset taas kuvista ja jutuista. Mieltä lämmittää kun jaksetaan tehdä ajatuksella vaikka auto ei välttämättä ihan sijoituskohteena toimi

Kiva kun kelpaa! Ja ei näitä autoja trokausmielessä hankita vaan ihan omaksi iloksi, joten ei onneksi tarvitse murehtia saako rahoille tuottoa...

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

"Käsitarveapteekkitilaus" Saksasta ei mennyt ihan putkeen. Tuli kyllä kaikki ne pikkulirvakkeet, jotka tilasin samoilla postikuluilla "kylkiäisinä, mutta varsinainen päänsärkypilleri eli katon takakaaren uusi rajakytkin jäi tulematta. Siis juuri se ainoa osa, jota olisin oikeasti tarvinnut. Noille pikkuhilpetööreille tuli kyllä melkoisen suolainen rahtikustannus kun "iso kala" ei napannut koukkuun.

No, onhan se kesä ehkä ensi vuonnakin. Josko siihen mennessä joku jostain päin maailmaa saisi tarvittavan osan toimitettua niin saisi katon sähkötoiminteen elvytettyä.

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Seuraa tilapäivitys sarjassamme "Asiaa tyhjästä".

Edellisen viestin hilpetöörikasasta inspiroiduin äsken survomaan muutaman osan kiinni autoon. Ensin uusi metalliklipsi vanhan särki menneen tilalle:

Tämä voimainponnistus mahdollisti moottorin peitekannen paluun takaisin alkuperäiselle asuinsijalleen, nyt ei enää rämise, sirise ja heilu.

Väsyneiden venttiilinnostajien klopotus saattaa tuon kannen ansiosta hieman hiljentyä ulkomaailman korviin. Samalla tietysti kiihtyvyysarvot ja kulutuslukemat huononevat sitä mukaa, kun autoon palaa tuollaista turhaa painolastia. Vaikka totta puhuen suurempi positiivinen vaikutus ko. arvoihin olisi, jos kuski malttaisi tarkkailla syömistotumuksiaan ja liikuntatapojaan hieman nykyistä aktiivisemmin... :

Seuraavaksi oli vuorossa kumiosaston tuote, eli ilmanoton resonaattorikotelo sai uuden kiinnikehihnan ajan tuuliin kadonneen tilalle:

Tällä erää viimeinen painonlisäykseen tähtäävä toimenpide oli konehuoneen sivutiivisteiden lisäys:

Ehkä nuokin hieman hiljentävät ulospäin kuuluvaa moottorin ääntä, ainakin placebo-tasolla. Tähän versioon nuo tiivisteet eivät käsittääkseni kuulu, mutta kun tuollaiset tuli varaosakuvastosta bongattua niin täytyihän sellaiset saada.

Loput edellisen viestin hilpakkeista jäävätkin sitten odottamaan tulevaa inspiraatiota. Konehuoneesta on särkynyt ilmeisesti vaihteistoremontin yhteydessä useampiakin muovisia johtosarjakiinnikkeitä, jotka on laiskuuden puuskassa korvattu kotikutoisilla sähköteippivirityksillä. Kyseessä on tosiaan pelkkä laiskuus, sillä uudet kiinnikkeet maksavat (Saksassa) luokkaa 0,50€/kpl, Suomessa hinnat tosin lienevät 10-20 -kertaiset?

 

[Laguna00]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Nämä Alpinistin postaukset on kyllä kans sen sortin harrastusboosteja että oksatpois ja pala latvaa. Yläpeukkua jälleen upeista kuvista ja passeleista teksteistä. Tää Megsu on kyl sellases hellässä hoivassa että on ilo seurata mitä kulloinkin tähän tehdään.
Saiskohan tuohon plaseebo efektiin lisää ruutia lisäämällä äänenvaimennusmateriaalia moottorin suojalevyn alapintaan? Mut toisaalta, se voi kyllä olla turhan suuri paloriskin nostaja.tiivistys tuosta reunasta estää kyllä puiden roskien eksymistä konehuoneeseen.

 

[Sähköjänis]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Mahdoinkohan nähdä kyseisen auton tänään kuutostieltä Imatralle poistumassa?
Pisti silmään vastaantullut auto huomiovaloineen, kun vilkun jälkeen näytti että toinen puoli on pimeä, mutta syttyi sitten kuitenkin. Ja tästä hämäännyksestä toivuttuani totesin vilkun jatkeena kulkevan punaisen avomeganen .

 

[Salmiakkipatonki]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Seuraa tilapäivitys sarjassamme "Asiaa tyhjästä".

Edellisen viestin hilpetöörikasasta inspiroiduin äsken survomaan muutaman osan kiinni autoon. Ensin uusi metalliklipsi vanhan särki menneen tilalle:

Tämä voimainponnistus mahdollisti moottorin peitekannen paluun takaisin alkuperäiselle asuinsijalleen, nyt ei enää rämise, sirise ja heilu.

Minä kävin omaan ajopeliini keräilemässä kyseisiä metalliklipsejä paikalliselta autopurkamolta. Siellä oli luovuttaja-autona joku II Laguna, josta sain puoli kourallista klipsejä hintaan 1€ ;D Ei muuten saa irtotavarana marmoritiskiltä, vaan olisi pitänyt tilata koko kansi

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Saiskohan tuohon plaseebo efektiin lisää ruutia lisäämällä äänenvaimennusmateriaalia moottorin suojalevyn alapintaan? Mut toisaalta, se voi kyllä olla turhan suuri paloriskin nostaja.

Paloriski itseänikin arveluttaisi. Suurin ongelma harrastelijan saatavilla olevissa materiaaleissahan on varmastikin se, että vaikka itse eristemateriaali kestäisikin kuumuutta niin sen kiinnittämiseen käytetty liima ei; Kannen alla kuumassa liima sulaa, eriste tipahtaa tulikuuman venttiilikopan päälle ja soromnoo... : Huomattavasti paloturvallisempi hiljennyskonsti on uusia väsähtäneet nostimet ja nokat...

Mahdoinkohan nähdä kyseisen auton tänään kuutostieltä Imatralle poistumassa?

Näin harrastelijabenfurmanina olettaisin, että kyllä. Tuli siinä tokavikan kesälomapäivän ratoksi ajettua pieni akunlatauslenkki Lahti-Imatra-Sulkava-Juva-Pieksämäki-Jyväskylä-Jämsä-Lahti.

Minä kävin omaan ajopeliini keräilemässä kyseisiä metalliklipsejä paikalliselta autopurkamolta. Siellä oli luovuttaja-autona joku II Laguna, josta sain puoli kourallista klipsejä hintaan 1€ ;D Ei muuten saa irtotavarana marmoritiskiltä, vaan olisi pitänyt tilata koko kansi

Mielenkiintoinen lausunto marmoritiskiläiseltä, mikäli nimittäin klipsi on sama Megane I:ssä ja II:ssa; Megane I:n varaosakuvissa klipsi kyllä tunnetaan erillisenä osana, numero 7701050993. Voihan se tietysti olla, että Megane II:n omistajat ovat keskimäärin sen verran äveriäämpää väkeä, että heille voi tarjota hieman suurempia osakokonaisuuksia? ;D


No joo, tänään tuli taas hapetettua Megen palotiloja reilun 700 kilometrin matkalla. Startti oli aamuvirkusti klo 5.57 ja suuntana Naantalin lähistöllä sijaitseva Livonsaaren seuraintalo, jonne kahvihammas veti nauttimaan aamukahvit lauantaisella kylätorilla. Vaikka oli kerhomme kunnianarvoisan puheenjohtajan suostuttelutaidoillakin kyllä osansa reissumotivaatiossa.

Matka sujui onneksi taas kerran ilman ainakaan teknisiä kommelluksia, kunhan vaan kylmänä myllärin tavoin ulvova laturinhihnan kiristinrulla (se, joka siis viime kesänä jäi vaihtamatta) ensin lämpeni "käyntilämpöiseksi" ja tajusi hiljentyä.

Särkänsalmen sillan kupeessa sijaitsevalla taukopaikalla tuli pidettyä tauko paikalla kun odottelin saattueemme maastokelpoisempaa, Kanta-Hämeestä startannutta korealaisvahvistusta. Siinä odotellessa oli aikaa valottaa Meganesta taas yksi sivuprofiilikuva, josta paljastuu että etujousetkin ovat asettuneet mukavasti taloksi ja keula on nuupahtanut ihan sopusuhtaiselle tasolle perään verrattuna. Eli mahtava meno, lievä etukeno, tiukalla tatsilla, rumpusatsilla:

Samasta kuvasta paljastui kuvalaboratoriossa kehitysvaiheessa, että vallinneessa valaistuksessa ainakin edullisen zoom-pokkarin kennon dynamiikka tahi linssistö menee polvilleen etuvanteen kirkkaasta heijastuksesta aiheuttaen ikävää valohuntua. Sitä saa mistä maksaa...

Perillä Livonsaaressa Megane sitten parkkiin muiden harrastekulkuneuvojen seuraan:

Pahuksen edustavia pelejä kaikki nuo Renaultit, ja rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava ettei tuosta puhjenneesta kuplastakaan pahaa sanottavaa keksinyt.

Ja vielä kuvia rakkaasta Meganesta ei edestä mutta takaa, Megane edustaa ja Megane makaa:

Onneksi noille kahdelle viimeiselle kuvalle löytyy pelkän narsistisen "katsokaa-ja-ihailkaa-nyt-kuinka-mulla-on-hieno-vehje"-brassailun lisäksi ihan puhtaasti opetuksellinenkin peruste. Niistä nimittäin selviää aika hyvin miten Racelandin tuulisuoja asettuu muotonsa ja korkeutensa puolesta Megane I:n muotoihin. Lisäksi noista kuvskulmista näkyy hyvin miten 205/40R17-renkaat tulevat "framille" 7,5-tuumaisilla vanteilla kun offset edessä on ET35 ja takana ET10.

(Ja koska ymmärrettävästi kukaan nykyihminen ei jaksa lukea saatikka muistaa kaikkia aikaisempia jaarituksiani niin vastattakoon jo ennaltaehkäisevästi siihen väistämättömään kysymykseen: Renkaat EIVÄT tuolla ET10-offsetillä todellakaan mahdu pyörimään takakaarissa vaan sinne on tehtävä lisää tilaa.)

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V vm. 2002

Noin vuosi on vierähtänyt edellisestä kaapon tilapäivityksestä; hämäläisen ei pidä kiirehtimän! ;D

Méganen loppukauteen 2015 ei riittänyt dramatiikkaa, ellei sellaiseksi voi laskea Kiina-BBS:ien (ennalta pelätyn) surkeaa pintakäsittelyn tasoa: Asfalttityömaalta tarttui vanteiden kiilloitettuihin lieriöihin bitumiroiskeita, jotka valitettavasti saivat kovettua viikon ennen pesua. No, sitten normaalilla autoshampoolla pestessä kirkaslakka lähtikin laikkuina bitumitahrojen mukaan... Juuri sitäpä ihminen saa mistä maksaa.

Talveksi Mégane liikennekäytöstäpoistui ja talvehti kylmässä mutta tuuletetussa konehallissa Sysmässä ilmavasti asetellun kevytpeitteen alla. Vapun 2016 alla palattiin taas juridisesti elävien kirjoihin ja suunnattiin suht suorin askelin katsastukseen, jonka takarajaan on vapusta sopivasti muutama päivä. Läpi meni, vaikka otteeseen tulikin korjauskehoitus liian pienestä maavarasta; Edellisen omistajan aivan ihailtavan rennosti toteuttama pakoputkenvaihto kostautui viimeinkin, kun liian alhaalla roikkuvan putkiston luokattoman alkeellisesti asemoitu u-pultti veti nosturille ajettaessa taka-akselin nostokelkan mukanaan. Alkuperäisellä offroad-jousituksellahan siitä ei esteettistä haittaa suurempaa ollut, mutta madallettuna vanhat(kin) synnit palaavat kummittelemaan...

Takapyörät jyrkille rampeille ajettuna ensin sai kyytiä takapöntön liitoksessa käytetty U-pultti, minkä jälkeen taistelin takapöntön irti keskiputkesta vasaran ja lyöntitaltan avulla. Liitos nimittäin vuoti ja olin aikanaan ensiavuksi tilkinnyt sen alumiiniteipillä, mutta nyt oli aika tiivistää se kunnolla. Myös keskiputken liitoksen katalysaattorin takaa aukaisin, ja linssisiteen pultti luonnollisesti katkesi. Hain Lahden Varaosaexpertiltä ihan oikeat "täysympyräiset" kiristimet sekä etu- että takaliitokseen, en todellakaan ole U-pulttien tai kahdesta puoliskosta koostuvien linssisiteiden ystävä. Se haitta noissa täysympyröissä tietysti on, että ne pitää muistaa pujottaa putken ympärille ennen kuin laittaa putken paikoilleen, mutta jos ei sitä muista niin parempi hakeutua katkaisuun... : Kaikella muulla tapaa ne sitten ovatkin ylivertaiset mitä tulee puristuvoiman tasaiseen jakautumiseen.

Liitoksiin tuli luonnollisesti pakoputkitahnaa tiivisteeksi, ja parilla pullotunkilla sain putkiston pysymään juuri halutussa asennossa kunnes kiristin liitokset. Enää ei riipu eikä roiku, muttei toisaalta ota pohjaankaan kiinni. Job done.

Omistussuhteen alusta lähtien on tällaista äijänjuntaketta hieman häirinnyt sisustan tyttömäisen punakka olemus. Synninpunaiset nahkaistuimet ja oviverhoilut ehkä nippanappa vielä menisivät, mutta kun ratti, vaihdekepin nuppi ja suojapussukkakin ovat vielä samaa "huonon naisen huulipuna" -sävyä, niin jo siinä suuntaukseltaan vakaata heteroakin alkaa jo hieman heikottaa... ;D Lisäksi ratin uudelleenvärjäyshän meni etupenkkien ohella tunnetusti pahasti metsään, ja lisäksi vaihdekepin nupin "esinahkakin" on jo osittain puhkihiertynyt liiallisesta vaihteiden vemputtamisesta:

Ensin lähti nuppi lämmittämällä ja yhtäaikaisella kierto- ja nostotempauksella. Sen jälkeen pussukallekin kyytiä kunhan ensin katkaisin yläpään paikoillaan pitävän nippusiteen:

Kun pussukka oli irti autosta ja työpöydällä, kampesin alareunassa olleet kiinnitysniitit auki ruuvimeisselillä:

Kun kaikki niitit olivat irti, nahka kuoriutui muovisen asennuskehyksen ympäriltä:

En tietenkään olisi moiseen nylkemiseen uskaltautunut ellen jo aiemmin olisi lähettänyt Espanjaan 15 euroa. Sieltä lähettivät vastalahjaksi tällaisen:

Mikäpäs se siinä?

Vaan sehän onnii uusi musta vaihdekepin suojapussukka, Meganeen muotoon ommeltu ja materiaaliltaan aitoa genuiinin nahkaa kuten alkuperäinen synninpunainenkin. Mukana ei tullut muovista asennuskehystä, eli uushankinnan sai itse venytellä alkuperäisen kehyksen ympärille:

Onnistuihan sekin kunhan ensin tajusin, että muotoonommeltu ei tarkoita samaa kuin muotoonleikattu: Alareuna ei ollut tasaisesti leikattu, ja ensin kun vedin reunan tasaisesti kehikon ympärille niin ommel veti oikein huolella kieroon. Lopulta hoksasin, että joissain kohdin nahan helman pitää tulla reilummin kehikosta yli, ja ylimääräiset trimmataan sitten terävällä veitsellä pois. Jo alkoi ommelkin asettua suoraan linjaan.

Koska en omista verhoilutason nitojaa niin työläin homma oli uuden nahan kiinnittäminen vanhoilla niiteillä kehikossa oleviin vanhoihin niitinreikiin. Koska niitit oli syytä nahan kestävyyden kannalta painaa läpi nahan puolelta, vaikeudeksi muodostui löytää niitin päillä nahan läpi kehikossa olevat reiät. Reilun tunnin aherruksen kaikki tusina vanhaa niittiä olivat kuitenkin paikoillaan, ja voitto oli kotona. Ja ehkäpä Voittokin jossain omalla tahollaan.

Uuden pussukan nahka on pintakuvioltaan varsin hyvin alkuperäistä vastaavaa, vaikka nahan paksuus uudessa onkin selvästi ohuempi. Ei varmasti yhtä pitkäikäinen käytössä, mutta eipä ollut hintakaan varsin kohtuuton. Tietysti omalle työlle pitää laskea hinta (pitääkö?), mutta luuserin työaika on halpaa joten eipä sieltäkään suunnalta konkurssia tullut.

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Kun pussukka oli saatu mustumaan, oli aika ottaa käsittelyyn ratti. Olen tullut valitettavan laiskaksi käytettyjen osien metsästäjäksi, joten oikean mallista kokomustaa Meganen/Kangoon nahkarattia en ole saanut aikaiseksi löytää saati ostaa. Uusia varastettujakaan ei enää eBaystä tuon ikäiseen malliin näyttäisi löytyvän, ei ainakaan yksivärisenä. Joten ajattelin sitten yrittää värjätä olemassa olevan potilaan, jo yhden kauneusleikkauksen (-teurastuksen...) läpikäyneen.

Netistä löytyy toinen toistaan hienompia nahanvärjäyssettejä, ja epäilemättä auton sisustus ja erityisesti ratti joutuu sen verran kovalle fyysiselle ja biokemialliselle rasitukselle, että tässä kohtaa ei kannattaisi yrittää nuukailla. Mutta kun. Ensinnäkään mistään ei tietenkään löydy valmista Renaultin sisustuksen värikartastoa, ja ratin lähettäminen malliksi värin sekoittamista varten ei oikein innosta. Niinpä siis kuitenkin sorruin aloituskuluiltaan halpaan kokeiluun, joka tulee menemään joko syteen tai sitten siihen toiseen.

Hain paikallisesta Sinellistä eli askartelutarvikekaupasta pari purkillista nahkamaalia, yhden purkin mustaa ja yhden valkoista. Kuvassa toinen:

Eniten tietysti epäilyttää värin irtoaminen käsiin rattia käytettäessä. Siksi päätin yrittää esipuhdistaa pinnan mahdollisimman huolellisesti. En arvannut heti aloittaa asetonilla tai silikoninpoistoaineella, vaan ajattelin aloittaa hellävaraisemmin varsinaisella nahanpuhdistusaineella:

Tarkoituksena oli harjata pesuaineella ja pehmeällä harjalla ja saada pinnan kuoppiin ja huokosiin pesiytynyt ihmislima kaikkoamaan. No, muutaman sipaisun jälkeen tilanne näytti tältä:

En Meganea sompaillessani ole ainakaan huomannut kämmenteni hikoilevan verta, joten ehkäpä nahanpesuaine irrotti muutakin kuin likaa? Voisiko mitenkään olla, että reilu vuosi sitten teetetty istuinten ja ratin värjäys ei mennyt värin pysyvyydenkään osalta ihan putkeen? Näin jälkikäteen ajatellen ratin pinta on tuntunut värjäyksen jälkeen aina autoon mennessä jotenkin tahmaiselta, mutta jotenkin oletin aina että autossa on ollut sisällä ilmankosteutta, joka on tiivistynyt ratin pintaan. Vaan ehkäpä se olikin väri, joka ei ollut kunnolla kiinnittynyt pintaan.

Tuo harjapesu eteni niin, että vähän väliä pyyhin irronneen vaahdon kostealla mikrokuituliinalla, jonka aina huuhtelin ennen seuraavaa pyyhintää. Pian kävi selväksi, että se "Turun punainen" uusvärjäyshän kuoriutui oikein huolella irti. Seuraavassa kuvassa oikealla puolella oranssinpunaista uudelleenvärjättyä pintaa, ja vasemmalla alta paljastunutta "alkuperäistä" kärsinyttä nahkapintaa:

Alustava hellävarainen esipuhdistus sai tuon havainnon myötä uusia ulottuvuuksia, eli päätin harjata niin kauan kuin "turunpunaista" ei enää irtoaisi. Siinä vierähtikin tovi, mutta lopulta kaikki irrotakseen oleva väri oli irronnut. Yritin mahdollisimman paljon saada alkuperäiseen tummanpunaiseenkin pintaan pinttynyttä tummaa likaa irti, mutta kovin intohimoisesti ei voinut hangata koska kuluneimmista kohdista nahan pinta alkoi jo rikkoontua mokkanahkamaiseksi. Esipuhdistuksen jälkeen ratti näytti melko, sanoisinko vaikka, orgaaniselta...

Yllättävää kyllä tuo kehän alaosan grafiitinharmaa nahka on lähes uudenveroista, eli olisiko eriväriset nahat tulleet eri toimittajilta rattitehtaalle, ja laaduissa on ollut melkoinen ero!

Pesun aikana en päästänyt nahkaa kastumaan pintaa syvemmältä, mutta silti annoin varmuuden vuoksi huokosten kuivua vuorokauden ennen kuin jatkoin projektia seuraavana iltana. Silloin teippasin ratin keskiön taakse tyhjän teippirullan, jotta ratti pysyisi pöydällä vaakatasossa niin, ettei mikään osa käsiteltävästä kehästä ota kiinni pöytään. Sitten seurasi kevyt pyyhintä rasvan- ja silikoninpoistoaineella, minkä jälkeen hioin nahan pinnan kauttaaltaan karhunkielellä. Hioessa piti tietenkin varoa hiomasta eli vaurioittamasta saumojen ompeleiden lankoja. Hionnan tarkoituksena oli avata nahan pinta eli karhentaa se ja tarjota uudelle maalille mahdollisimman hyvä pito.

Vielä pölynpoisto ja pyyhintä silikoninpoistoaineella, minkä jälkeen olikin aika korkata musta nahkamaalipurkki. Tökötti osoittautui varsinaiseksi siirapiksi, joka on niin paksua että sitä saa tosissaan ravistella ulos purkista. Sellaisenaan se vaikutti turhan paksulta ensimmäiseksi kerrokseksi, joten valutin tököttiä ensin erilliseen kippoon, johon lisäsin vettä (nahkamaali on vesipohjaista). Näin sain aikaiseksi melko vetistä litkua, jonka voisi olettaa imeytyvän optimaalisesti pinnan huokosiin ja tarttuvan pieniinkin epätasaisuuksiin. Tätä litkua hieroin antaumuksella, joskin ohuesti, vanhalla pensselillä nahan pintaan, kiinnittäen erityistä huomiota maalin saamiseksi saumakohtiin ja ommellankojen juuriin nahassa oleviin reikiin. Mitä vähemmän näistä potentiaalisista ongelmapaikoista jatkossa paistaisi alkuperäistä punaista väriä, sen parempi.

Nahan pinnaltaan rikki kuluneet kohdat luonnollisesti imivät ohutta litkua kuin sieni, kun taas ehjemmistä erottui vielä punaista siveltimenvetojen seasta. En kuitenkaan hötkyillyt, vaan jätin tässä vaiheessa maalin kuivumaan vuorokaudeksi. Seuraavana iltana ohensin tököttiä taas vedellä, mutta tällä kertaa huomattavasti vähemmän. Edelleen levitin väriä pensselillä, mutta nyt paksumpi seos peitti jo varsin hyvin. Levitin yhden kerroksen kauttaaltaan, minkä jälkeen odotin parisen tuntia. Sitten käytin ohentamatonta maalia ja levitin sitä pensselillä pinnaltaan kaikkein kuluneimpiin kohtiin vaakapuolien kohdalle. Paksu seos kasvatti pinnan paksuutta melko paljon, tavoitteena kun oli sinetöidä rikkoontunut pinta sileäksi.

Taas vuorokausi maalin kuivumista, minkä jälkeen olikin aika tarttua taas hiomavälineisiin. Hioin koko kehän taas kauttaaltaan karhunkielellä, jotta pääsin eroon pensselin pakosti jättämistä kevyistä raitaisista harjanteista. Kuluneisiin kohtiin levittämäni paksu seos oli (toivotun mukaisesti) tuottanut sen verran paksun - ja samalla epätasaisen - kerroksen, että nämä kohdat piti hioa mahdollisimman tasaisiksi ihan rehellisellä 320-karkeuksisella hiomapaperilla. Ihan loputtomiin en aikonut projektin kanssa tuhrata, joten ihan tasaiseksi en näitä kohtia yrittänytkään saada, koska se olisi tarkoittanut paikoin mustan värin läpi hiomista ja uusia käsittelykertoja. Niinpä päätin, että pinta on tarpeeksi tasainen ja annoin "luonnolliselle tekstuurille" elinmahdollisuuden!

Silikoninpoistopyyhintä oli sitten perinteisesti vuorossa, minkä jälkeen olikin aika korkata uushankinta eli kynäruisku. Tai no, itse ruisku tuli hankittua jo yli vuosi sitten, mutta kun en mistään ole löytänyt normaalin ison kompressorin ilmalähtöä 1/8-tuumaiseksi pienentävää sovitetta, niin piti sitten nöyrtyä ja hommata erillinen pienoiskompressori, johon 1/8" -liitäntäisen kynäruiskuletkun saa kikkailematta liitettyä.

Ruiskua varten ohensin mustaa maalia taas varsin reilusti, tosin ihan alkuun en silti tarpeeksi sillä möhnä tukki ruiskun. Pikaisen ruiskun purun ja puhdistuksen jälkeen uusi ohuemmalla litkulla, ja johan alkoi tulosta syntyä. Tovin sumuttelun jälkeen pinta oli kauttaaltaan tasaisen mustan kerroksen peitossa:

Tässä kohtaa pinta olisi ollut jo olemukseltaan valmis, mutta halusin vielä toisen tasaisen peittokerroksen mahdollista eli todennäköistä mekaanista kulumista varten. Lisäksi sysimusta ratti oli liian musta eikä sellaisenaan maastoutuisi Méganen kojelautaan, joka ei ole sysimusta vaan (valitettavasti) kokoelma eriasteisia grafiitinharmaan sävyjä. Niinpä jätin ratin taas kuivumaan suosiolla vuorokaudeksi odottamaan taas uutta iltaa.

Ennen lopullista värikerrosta karhensin pinnan vielä kevyesti karhunkielellä, minkä jälkeen "silikonipesu". Sitten pitikin korkata toinen maalipurkki eli se valkoinen. Mustan ja valkoisen lähes nykäsmäisellä 50:50-sekoitussuhteella arvioin sävyn saattavan suunnilleen vastata ainakin jotain sisustuksesta löytyvistä grafiitinharmaan vivahteista, niinpä latasin ruiskuun ensimmäisen 10 ml kupillisen vedellä jatkettua väriä. Tätä sumuttelin sitten joka suunnasta kupillisen tyhjäksi, minkä jälkeen vielä toinen kupillinen, jolloin ilmeni tuollaisen jatkuvasti käyvän pienoiskompressorin varjopuoli: Kompressori kuumenee tolkuttomasti, jolloin ilmassa oleva kosteus tiivistyy eikä yksinkertainen vedenerotin enää suoriudu urakasta. Niinpä maalinsyöttö alkoi oikutella ja ruiskusta alkoikin sylkeä vettä. No, siitä selvittiin lopulta säikähdyksellä ja kompressorin pienellä jäähdyttelyllä.

Tämän viimeisen voitelun jälkeen annoin pinnan kuivua kaksi vuorokautta, minkä jälkeen kiinnitin takaisin irroittamani ratin muovisen taustapaneelin. Sitten vaan ratti takaisin autoon, keskipultti kiinni, airbag paikoilleen, akkukaapeli kiinni ja lopputulosta ihmettelemään:

Vielä otos hieman laajemmalla kuvakulmalla, jossa ainakin itseäni miellyttää kojelaudan tienoon aiempaa yhtenäisempi värimaailma. Joku suree menetettyä alkuperäisyyttä, itseäni lopputulos kuitenkin tällä hetkellä tyydyttää.

Tarkkanäköisimmät huomannevat tuon mustan vaihdekepin nupinkin. Se ei valitettavasti ole muuta kuin vanha nuppi, josta on ympäriltä kuorittu rikkinäinen nahka. Nyt pitäisi siis vielä jostain löytää pussukan kaltainen irrallinen vaihtonahka tuolle nupille. Uudemmille Megane II:n nupeille kyseisiä muotoonommeltuja nahkoja netissä myydäänkin, mutta ei valitettavasti tuohon Megane I:een sopivia.

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Seuraavaksi olisi tarkoitus yrittää kuntouttaa toimintakykynsä - eli käytännössä järkensä - menettänyt katon sähkökäyttö. Suurempaa elimellistä vikaa sähköhydraulisessa järjestelmässä ei onneksi ole, mutta yksi rikkinäinen asentoanturi sekoittaa katon ohjauslogiikan kun ohjainboksin edellyttämät rajaehdot eivät täyty. Vikatilaa on nyt jatkunut kolmatta kesää, ja koska hydraulitoimiseksi tarkoitetun katon operoiminen manuaalisesti ei ole kovin hauskaa eikä kevyttä, päätin vihdoin inspiroitua yrittämään korjata vian.

Kyseinen rikkoontunut anturi on siis kattokehikon takakaaren rajakytkin, joka kertoo ohjauslogiikalle milloin käyttäjä on käsin "esinostanut" katon siihen pisteeseen, että sähkömoottori ottaa ohjat. Anturin varaosanumero on 7701205595, ja hintaluokka on n. 150-200€ riippuen tilaako osan ulkomaisesta nettikaupasta vai suoraan suomalaiselta Renault-jälleenmyyjältä. Ongelmana molemmissa on ensinnäkin toimitusaika: Ilmeisesti osa ei ole Renaultillakaan enää ihan normaalia varastotavaraa, joten toimitusaika saattaa olla mitä vain kuukauden ja puolen vuoden väliltä. Toinen ongelma (ainakin minulle) on tuo roisin suolainen hinta. Sinänsä ihan ymmärrettävästi kysynnän ja tarjonnan lain mukaanhan siinä mennään, koska kyseistä anturia ei maailmassa missään muussa sovelluksessa käytetä kuin E64-korisessa avo-Meganessa.

Mutta koska siis nuukuus iski taas kerran niin ajattelin yrittää korjata rikkoutuneen anturin iha ite. Kuinka vaikeaa se muka voi olla?

Kyseessähän on siis tämä nuolen osoittama muovimötikkä, josta lähtee n. puolitoistametrinen johtosarja:

Katsotaanpa potilasta hieman lähempää:

Kytkimen runko-osa on kiinnitetty tuon johtosuojuksen alapuolella olevassa syvennyksessä piilossa majailevan pienen kuusiokoloruuvin avulla metalliseen kattokaareen. Toinen kuusiokoloruuvi menee kaaren nivelkohdan akselilla olevan muovisen segmentoidun kiekon läpi. Tämä kiekko pysyy kyseisen ruuvin avulla paikallaan auton koriin nähden, mutta kattokehikon liikkuessa kytkimen muovirunko kiertyy suhteessa kiekkoon. Kiekossa on kohollaan oleva segmentti, joka oikeassa kohdassa painaa kytkimen rungossa olevaa mikrokytkintä sulkien virtapiirin.

Koska kytkimen runko on siis ylempää kiinni vain yhdellä ruuvilla, se pääsisi muuten kiertymään vipuvoiman takia kiinnitysruuvinsa ympäri hallitsemattomasti. Tätä varten kiekon keskiöstä sojottaa alunperin kaksi tai kolme muovikynttä, joihin kytkinrungon toisen pään reikä laakeroituu estäen näin rungon kiertymisen kattokehikon metallitankoon nähden. Nerokasta mekaanista insinööritaitoa!

Ongelma omassa autossani on, että katon sisäverhoilun kiristysnaru on jossain vaiheessa kattoa operoitaessa takertunut kiinni tuon rajakytkimen runkoon ja kiskaissut kiekon muovikynnet yhtä lukuun ottamatta poikki. Kynsien katkettua kytkinrungon laakerointi on siis pettänyt, kytkinrunko on päässyt kiertymään kattokehikkoon nähden ja ohjauslogiikka on kadottanut tiedon katon tarkasta asennosta tuolta osin.

Rajakytkimen kuusiokoloruuveja mahtuu kiertämään pienellä "ikea-mallisella" kuusiokoloavaimella n. 1/32-kierroksen kerrallaan, onneksi kierrettä ei ole puolta senttiä enempää... Lopulta ruuvit saa kuitenkin irti, ja johtosarjan irrotuksen jälkeen potilaan saa työpöydälle:

Kaiken ongelman ydin eli se segmenttikiekko lähikuvassa, josta näkynee katkenneiden kiinnityskynsien paikat:

Tällaisella pienellä (normaalisti upoksissa olevalla) kuusiokoloruuvilla kiekko siis ankkuroituu kaaren nivelpisteeseen:

Kuvassa kytkinrunko on tuohon kiekkoon nähden ylösalaisin. Kiekon kuuluisi siis jäädä rungon ohuen kielekkeen alle, ja kielekkeen reiän laakeroitua kiekon (puuttuviin) kiinnityskynsiin.

Ainakaan meikäläisen kärsivällisyys tai käsien hienomekaniikka ei mahdollista kiinnityskynsien jälkituotantoa ja vaikka mahdollistaisikin, niin tuskin mikään liimaus kestäisi tuossa kohdassa. Niinpä kiekon laakerointi kytkinrunkoon piti miettiä uusiksi. Jonkinlainen puristusholkki ehkä?

Holkin valmistus kävisi näppärästi sorvissa, mutta koska en omista sorvia enkä sellaista osaisi käyttää vaikka omistaisinkin, piti ratkaisua etsiä vanhasta kunnon voittamattomasta miljoonalaatikosta:

Muutaman minuutin antoisan naarauksen jälkeen nuottaan oli tarttunut useampikin ehdokas:

Yksi ehdokkaista oli läpimitoiltaan enemmän kuin täydellinen:

Pituutta holkkiaihiolla oli liikaa, mutta siihen löytyy onneksi konstit. Ensin päätä lyhyemmäksi:

Valitettavasti betasalpaajat jäivät nauttimatta, joten vapaalla kädellä dremelöiden leikkauspinta ei ollut aivan täydellisesti suorassa kulmassa holkin runkoon nähden. No, tähänkin "slummien insinööri" keksii ratkaisun:

8)

Kun holkin kanta oli saatu mittoihinsa, piti vielä lyhentää kiekon keskisyvennykseen työntyvä osa juuri sopivan mittaiseksi:

Taas näytettiin potilaalle Dremeliä, minkä seurauksena päädyttiin tähän:

Taaskin piti leikkauspinta saada suoraan kulmaan, joten vuorossa Slummien työstökoneet, osa II:

Pidin holkkia paikallaan pitkäkärkisillä pihdeillä, en sentään ihan paljain sormin... ;D

Nyt kun holkki oli "koneistettu", etsin miljoonalaatikosta vielä sisä- ja ulkohalkaisijaltaan sopivan prikan, joka saisi toimia kitkaa vähentävänä "aksiaalilaakerina".

Sekoitin vielä pienen annoksen epoksiliimaa, jota sivelin tulitikulla hieman kiekon keskisyvennyksen pohjalle ja reunoille. Sitten olikin vuorossa korjaussarjan asennus paikoilleen:

Tuon holkin myötä hävisi kiekon keskeltä tietenkin se syvennys, jossa kuusiokoloruuvi majaili. Niinpä tilalle piti laittaa pidempivartinen ristipääruuvi (kuvassa vasemmalla). Oikealla näkyvä ruuvi on kytkinrungon alkuperäinen kuusiokoloruuvi:

Autoon asentamista ajatellen olisi tilanahtauden tskia ollut parempi jos uusi ruuvi olisi ollut kuusiokantainen eikä ristipää, mutta ihan kaikkea ei miljoonalaatikostakaan aina löydy...

Ennen autoon asentamista segmenttikiekko pitää vielä lukita oikeaan asentoon kytkinrunkoon nähden. Sitä varten kytkinrungossa ja segmenttikiekossa on 1,9-millisiä reikiä, joihin työnnetään vastaavan paksuinen lukituspuikko:

Koska sama rajakytkin on käytössä sekä manuaali- että sähkökäyttöisissä katoissa, ja niissä toimintaperiaate ja sitä myötä rajakohta on eri, on lukitusrei'issä merkinnät "man" ja "auto":

Sähkökäyttöisen katon tapauksessa korjaamomanuaali kehottaa asemoimaan segmenttikiekossa olevan osoittimen vastapäätä auto-merkintää ja työntämään sitten lukituspuikon vastaavaan reikään. Valitettavasti vain se osoitin on jokin niistä katkenneista kiinnityskynsistä, joten mi ulla ei ollut aavistustakaan mikä on oikea asento. Niinpä kokeilin järkeillä sitä missä kohtaa segmentti painaa mikrokytkintä ja laitoin lukituspuikon sen mukaan.

Rajakytkimen saa irti autosta suht helposti kun avaa kattoa niin, että takakaari osoittaa suoraan ylöspäin. Mutta takaisin asennettaessa, jotta siis rajakytkimen segmenttikaari asettuisi oikeaan asentoon, katon pitää olla täysin suljettu. Tämä taas tarkoittaa, että sinne takakaareen pääsee käsiksi vain irrottamalla katon sisäverhouksen kiristysnarun ja raottamalla sisäverhousta. Ja siellä tukikaarien ja kattokankaiden välisessä tilassa tuo "korjaussarjan" ristipääruuvi ei todellakaan ole se optimaalisin ruuvinkantavalinta... : Mutta kärsivällisyydellä ruuvit sain lopulta kiristettyä, minkä jälkeen pitää luonnollisesti muistaa vetää se lukituspuikko pois ennen kuin menee liikuttamaan kattoa!

Testauksen jälkeen totesin, että lukituspuikon oikean paikan arvonta oli onneksi mennyt vain 50-prosenttisesti pieleen, joten ei muuta kuin rajakytkin taas irti ja kiekon lukitus siihen toiseen asentoon... Taas takaisinasennus, minkä jälkeen taas testaamaan. Ja heleijaa, nyt katon etureuna käsin alkuasentoon nostettaessa kuuluu vaadittava merkkiääni! Ja käyttökytkimestä painettaessa takakaari nousee yläasentoon! Jihuu!

Siihen se sitten toistaiseksi jäikin, sillä peitekannen lukitusmekanismi oli tietenkin käsikäytön jäljiltä vielä "ohitustilassa" eli seuraavaksi automatiikan stoppaa siihen, että logiikka ei saa peitekannen lukitussalvan asennosta odottamaansa arvoa. Seuraavaksi pitää siis muistella miten se salpa palautetaan alkutilaansa, ja sitten jos ei lähde pelittämään niin pitää mahdollisesti vielä kytkeä testeri ohjainboksiin ja opettaa sille kädestä pitäen missä mennään. Mutta toistaiseksi korjaus edistyi siis lupaavaan suuntaan!

Ja ennen kaikkea rajakytkimen korjaus onnistui, eli ansaitsin sen 150-200€!

 

[hhelminen]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Ja ennen kaikkea rajakytkimen korjaus onnistui, eli ansaitsin sen 150-200€!

Lisäksi siitä tuli parempi/kestävämpi kuin uusi.

 

[[alpinisti310]]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Kun katon rajakytkimen "korjauksesta" on kulunut 11 kuukautta, voin hyvällä omallatunnolla pelkäämättä hätiköijäksi leimautumista todeta, että korjaus ei onnistunut. Sinänsä itse kytkin on kyllä kestänyt hyvin, mutta ilmeisesti asemointi ei onnistunut eli kytkin tuli ehkä kuitenkin kiinnitettyä väärään asentoon, sillä edelleenkin katon toimintalogiikka on sekaisin. Sen verran pitkälle lomalle lähti motivaatio tuon ongelman suhteen, että en ole jaksanut toistaiseksi sitä selvitellä sen enempää eli katon manuaalikäyttö jatkuu kunnes toisin ilmoitetaan...

Onneksi kuitenkin Kaapo on muulla tavalla varmistanut, että jotain pientä päivitettävääkin taas on.

Mennyt kevät ei tunnetusti ollut lämmin eikä vähäluminen, mikä aiheutti (vastuuttoman tyhjäpäisen omistajansa mielestä) sen, että jo Meganen talviunilta herättämiseen liittyi pieni hups-aspekti; Kun toukokuun puolivälissä (n. 14.5.) Päijät-Hämeessäkin alkoi orastavasti vaikuttaa siltä, että suksien tervaamisesta voisi taas hetkeksi lipsua, siirtyi ajatus avoautoiluun ja Meganen liikennekäyttöön ottoon. Käyttöönottohan käy näppärästi Trafin nettipalvelussa, jossa voi samalla virkistää muistiaan ja varmistaa oliko se viimeinen virallinen vuosikatsastuspäivä 25. vai 26. heinäkuuta? No, Trafin mukaan se oli 2.5. Cock, kuten James May vastaavassa tilanteessa ytimekkäästi ja varsin tyhjentävästi saattaisi todeta. Auto siis talvisäilytyksessä n. 80 km päässä "kesätukikohdasta" ja määräaikaiskatsastusaika mennyt umpeen kaksi viikkoa sitten... Eipä muuta kuin traileria vuokraamaan ja auto trailerilla katsastusaseman pihalle. Niin varmaan juu. Toinen vaihtoehto olisi tietysti rikkoa lakia ja ajaa kylmä rinki istumalihasten ympärillä hohkaen Sysmästä Lahteen mahdollisimman syrjäisiä pikkuteitä, samalla virkavallan kilpiskannerien hälytysrääkäisyä odottaen. Saatte itse arvata kumman vaihtoehdon valitsin. Sanottakoon kuitenkin, että ei tarvitse enää loppuvuonna lotota, tuli nimittäin vuoden hyvä onni jo käytettyä...

Megane on muuten parina viime vuonna talvehtinut tällaisissa oloissa:

Kylmää tilaa mutta yllättävän kuivaa, sillä sisustukseen ei ilmesty hometta vaikkei kosteudenpoistajaa kabiinissa olekaan. Konehuoneen alimiiniosat eivät osoita merkittävää hapettumista, puhumattakaan teräsosien ruostumisesta. Maaseudulla jyrsijöitä varmasti liikkuu, mutta toistaiseksi niiden makutottumuksiin ei onneksi (*koputtaa maalaamatonta puuta*) ole kuuluneet Meganen johtosarjat tai äänieristeet. Logistisista syistä talvisäilytykseen siirto täytyy suorittaa melko kevyellä varustuksella, joten en valitettavasti pääse tunkkaamaan autoa pukkien varaan. Muutenkin on parempi, että auto on tarvittaessa nopeasti työntäen liikuteltavissa hallissa/hallista. Ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä täytän kuitenkin rengaspaineet "pinkeiksi" ennen säilöön ajoa, ja akun tuon talveksi sivistyksen pariin, jotta saan sitä muutaman viikon välein ylläpitoladattua.

Se varsinainen tämän kertaisen päivityksen (ja päivittelyn) aihe konkretisoitui tämän vuotuisessa katsastuksessa, jossa Mege sitten viimein "pomppasi" päästöistä. Merkit ovat olleet ilmassa jo auton hankinnasta lähtien kolme vuotta sitten, mutta tähän asti katsastuksista on menty läpi kikkailun ja hyvän tuurin yhdistelmällä. Autolla on nimittäin ollut tapana sytytellä moottorin vikavaloa (joka tietysti on sammutettu testerillä aina ennen katsastusta), ja päästöt ovat aina olleet hikoiluttavan lähellä hylkyrajaa. Tänä vuonna katsastus sujui hyvin jarru- ja iskaritestin ajan, mutta alustadynolta lähdettäessa pelätty vikavalo syttyi mittaristoon. Pakokaasutestin mukaan putkesta ei todellakaan tullut pelkkiä neliapiloita ja päivänkakkaroita, vaan esim. CO-lukemakin huiteli yli 4%:ssa! Lisäksi vika tallentui OBD-vikamuistiin, mikä jo yksistään riittäisi hylkäykseen.

Koska määräaikaiskatsastus siis oli myöhässä niin autohan meni välittömästi ajokieltoon eikä tullut sitä normaalia kuukauden ajoaikaa. Insinöörittären kirjoittamalla siirtoluvalla sain kuitenkin ajaa auton korjaamolle, eli tässä tapauksessa vanhempieni tontille.

Vikakoodi oli tällä kertaa, kuten tähän asti aina ennenkin, P0130 eli suomeksi pientä trabolia ylävirran puoleisen eli katalysaattoria edeltävän happianturin virtapiirissä, muistaakseni tarkempi vikakuvaus mainitsi jännitteen olevan liian alhainen. Koska omat päästödiagnostiset taitoni ovat lievästi sanottuna olemattomat enkä omista kunnolista live-dataa näyttävää testeriä (Renaultin oma Clip vaikuttaisi olevan siinä suhteessa syvältä!), päätin tehdä halveksittavan ratkaisun eli laukaista osanvaihtokanuunan Meganen suuntaan. Perusteluna omalletunnolleni pidin sitä, että eihän merkkihuollossakaan yleensä diagnosoida vikaa vaan vaihdetaan (ehjää) osaa uuteen niin kauan että lopulta ehkä tärppää... :-\

Uuden happianturin olin tilannut muiden sekalaisten osien ohessa jo vuosia sitten, mutta sen asennus ei (syystäkään!!) kiinnostanut kuin vasta äärimmäisen pakon edessä, eli nyt. Anturiksi valitsin Boschin tekeleen, koska sille löytyi ristiviite alkuperäiselle Renaultin varaosanumerolle, ja muutenkin kuvaus johdon pituuksineen ja liittimineen vaikutti lupaavalta.

Ja toden totta, itse anturistakin löytyy sama Renaultin varaosanumero (7700107433), jonka Dialogys antaa alkuperäisosaksi kyseiselle Megane-yksilölle:

Kun osa kerran vaikuttaisi olevan mallia Pulttaa kiinni, niin pulttaa kiinni, eikö? Niinhän se aina teoriassa menee, mutta teoria ja käytäntö eivät aina näissä hommissa kohtaa... Ensinnäkin kyseinen anturi tykkää autossa maastoutua sen verran tehokkaasti, että siitä näkyy normaalille silmälle vihreän nuolen osoittaman verran:

Eli anturilta tulevan johdon liitin on juuri ja juuri näkyvissä ja käsiksi päästävissä, mutta itse anturi asustaa tuosta vielä vielä pari kerrosta alempana, juurikin siellä samaisen juusto- ja viinikellarin tasolla, jossa sijainnin suunnitellut inssikin lienee ahkeraan viihtynyt. : Ylhäältä päin anturiin ei ylety eikä sitä tuon edessä/päällä olevan oheishilpetöörin alta edes näe, sama on tilanne altapäin jossa vetoakselit, hammastanko, pakoputki ja apurunko blokkaavat tunkeiluyritykset.

Koska kyseessä ei siis ole ihan normaali kolmen minuutin sisään-ulos whämbämthänkjuumäm-työstö, päätin ennen rystysten nylkemiseen ryhtymistä tehdä parit helpot sähköiset diagnoosit varmistaakseni, josko alhainen jännite johtuisi muusta kuin itse anturista. Tai kaikkein ensimmäiseksi varmistin helpoimmin todettavan, eli vertasin varmasti oikeaksi tiedettyä lämmityspiirin vastusarvoa uudesta anturista autossa olevaan. Molemmista sain arvoksi n. 10-11Ω, eli ainakaan viallisesta anturin lämmitinvastuksesta ei ollut kyse. Eikähän vikakoodi kyllä sellaista väittänytkään, mutta varmistinpa silti.

Seuraavaksi irrotin vasemman ajovaloumpion takana sijaitsevan moottorinohjausyksikön liittimen ja etsin siitä happianturille menevien kahden signaalijohdon liitinnastat. (Juu, akun miinusnapa oli varmuudeksi irti.) Varmistin yleismittarilla johtojen jatkuvuuden anturin liittimelle asti, valitettavasti kyllä kuormittamatta johtoja esim. testilampulla joten mittaus oli vähän yhtä tyhjän kanssa. Mutta ainakaan johtosarjaa nytkyttämällä ja hytkyttämällä selviä katkoksia ei kuormittamattomilla johdoilla ilmennyt.

Lopuksi tuli mieleen josko moottorin tai moottorinohjainyksikön maadoituksessa olisi häikkää, joka notkahduttaisi ohjainyksikön virransyötön hetkellisesti ja laskisi sitä kautta myös anturin signaalijännitteen liian alhaiseksi. Moottorin käydessä, mutta ilman suuria virrankuluttajia jännite-ero akun miinusnavan ja laturin rungon, moottorilohkon tai sylinterikannen välillä oli 0,02V. Lähes kaikki mahdolliset virrankuluttajat kytkettyinä (kaukovalot, sumuvalot, takalasinlämmitin, puhallin, pyyhkijät) jännite-ero nousi 0,25 volttiin, mikä ei kyllä mielestäni viittaa huonoon kontaktihäiriöön vaan mennee normaaliin johdinten jännitehäviön piikkiin. Vastaavasti mitattuna jännitehäviö akun plusnavan ja laturin plusnavan väliltä oli identtinen. Eli ei silmille pomppaavia ongelmia johdotuksessa.

Mielenkiinnon vuoksi tarkastelin vielä oskilloskoopilla anturilta tulevaa signaalia, mutta koska en tiennyt miltä kunnollisen signaalin pitäisi näyttää, olisin yhtä hyvin voinut lukea hieroglyfejä. Se kyllä tämän testin perusteella hieman ihmetytti kun oskilloskoopin näyttämän mukaan selkeästi oli johdossa signaalielämää, mutta Renaultin omassa Clip-(piraatti)diagnoosiohjelmassa signaalin kestona jökötti pysyvästi 0 ms, ja se ei siitä hievahtanutkaan. Clip kyllä näytti signaalijännitteen vaihtelevan, eli tässä vaiheessa en tiennyt onko Clip-ohjelmassa bugi vai onko moottorinohjaimessa jotain häikkää... ???

Toki liian alhainen ylävirran anturin jännite voisi johtua ihan mekaanisestakin viasta, eli siitä että jokin vuoto saisi seokset sekaisin, mikä näkyisi anturin liian alhaisena jännitteenä. Kuitenkaan moottorin käytös sen paremmin kuormitettuna kuin tyhjäkäynnilläkään ei viitannut mihinkään suurempaan imuvuotoon tai palaneeseen venttiiliin. ja toisaalta pakopuolellakaan en havainnut vuotoja. Puristuspainemittari kokoelmistani löytyy (ohivuotomittaria ei) mutta koska esim. "putputtavaa" tyhjäkäyntiä ei ollut niin en jaksanut alkaa puristuspainemittausta suorittamaan.

Tarpeeksi hifisteltyäni ja itseäni kiusattuani jouduin lopulta toteamaan etten "diagnosoinnillani" tullut mielenterveyspotilasta hurskaammaksi, korkeintaan näytin naapurien silmissä entistäkin urpommalta, mikä lienee sinällään lähes mahdotonta. Joten ei auttanut kuin alkaa vihdoin lapioida sitä itseään eli lyödä nyrkit lannoitteeseen ja ryhtyä tappelemaan vanhaa happianturia irti.

Anturi siis majailee pakosarjan kollektorissa, joka puolestaan sijaitsee moottorin takapuolella suunilleen vetoakselien korkeudella ja leveyssuunnassa auton keskellä. Toisin sanoen erittäinkin peijoonissa paikassa. Käsiksi pääsy edellyttää imupuolen komponenttien irroittamista, joten ei kun irroittelemaan:

Ilmansuodattimen "esiresonaattorikotelo", ilmansuodatinkotelo, kaasuläpän ilmankokoojakotelo, kaasuläppä ja läpän jälkeinen muovinen imukanavisto irroittamalla syyllinen (vihreä nuoli) alkaakin jo tulla julki:

Kuten kuvasta näkyy, anturin kanta istuu hyvin piilossa pakosarjan lämpösuojapellin muodostamassa poterossa. Ja lämpösuojapelti puolestaan istuu ruosteisten pulttien ansiosta paikoillaan tiukasti kuin vallasta huumaantunut diktaattori... Joten tässä vaiheessa anturin kantaan pääsee käsiksi vain suoraan ylhäältä päin kyljestään avoimella happianturihylsyllä, jonka käyttö on jo ennalta käsin 90-prosenttisesti tuhoon tuomittu yritys. :-\ Mutta vaikka lämpösuojapellin irrottaisi, ei anturia siltikään pystyisi kunnon lenkkiavaimella sivulta käsin vääntämään, koska tilaa ei ensinnäkään ole, ja toisekseen työasento on sen verran haastava ettei avainta kuitenkaan jaksaisi vääntää.

Joten kunnollisella lenkkiavaimella vääntäminen vaatisi pakosarjan irrottamista autosta, mikä puolestaan edellyttäisi kolmen arvattavan tiukkaan ruostuneen pakosarja-katalysaattori -liitoslaipan kiinnitysmutterin aukitappelemista. Eli sama vaikka pelaisi ensin erän Toivotaan toivotaan -peliä lambdahylsyllä, jollekinhan ne Eurojackpotin kymmenet miljoonatkin osuvat... :

Tuollaisella nysällä ei hievahtanutkaan! Iskevä pulttipyssy voisi tärskäyttää ruostuneen liitoksen paremmin irti?

Niinpä, en sitä uskonut minäkään. Hyvin on tosin puhtia pyssyssä, anturin kanta pyöristyi kuin vettä vaan! Tuo kuva on muuten kronologisesti hieman myöhemmin otettu, siinä on jo poistettu pakosarjan lämpösuoja (ja katkaistu kaksi sen kiinnityspulttia) seuraavaa työvaihetta varten.

Tässä vaiheessa ei vieläkään innostanut askarrella pakosarjan laippamuttereita irti, mutta vähiin alkoivat käydä keinot anturin irrottamiseksi pakosarja kiinni autossa. Edelleenkin, vaikka kanta on nyt hyvin esillä niin sitä ei moottorin ja rintapellin välisessä kuilussa mahdu/jaksaa vääntää auki vaikka olisi minkä kokoiset lukkopihdit tai putkipihdit käytettävissä. Yksi konsti tuli vielä mieleen, mutta se edellytti vierailua kaupan työkaluosastolle.

Ennen viimeisen konstin yrittämistä piti kuitenkin katkaista anturi lyhyemmäksi:

Lämpösuojapelti piti irroittaa ihan vaan siksi, että anturin ylettyi katkaisemaan tarpeeksi juuresta. Sitten kokeillaan tällaisia outohylsyjä:

Toivottavasti eivät materiaaliltaan ihan silkkaa chinesiumia, vaikka onhan jo pelkkä Bahcon nimi tae siitä, että ne on tehty vähintään taiwaniumista! ;D Bahco, Made in Taiwan.

Siispä 22-milliselle nuljutulle kannalle tarkoitettu hylsy paikoilleen, sen perään riittävä jatko, ja jatkoonkiinni jo esiintymisensä suorittanut sininen murtorauta. Murtorautaan vielä puolen metrin lisävarsi, ja katastrofin ainekset alkavat olla kasassa. Ei valitettavasti ollut parempaa puoliskoa apuna kannattelemassa tyrää, mutta muuten kyllä oli sellainen asenne että seuraavalla väännöllä lähtee joko lähtee, tai sitten lipeää ja äijä lähtee sairaalaan!

Miten kävi?

On ne vaan ihmekeksintö! Lähti äänekkään pamauksen kera eka yrittämällä, mikä on hyvä sillä toista yritystä ei ehkä olisi koskaan tullut, sen verran oli kroppa pelissä ja äijä olisi heilahtanut vähintään naapuripitäjän puolelle jos kalut olisi antaneet periksi... Mitään ihan halpoja nuo hylsyt eivät ole, mutta tässä tapauksessa jokaisen euron arvoisia. Täytyy olla melkoiset karkaisut ja lämpökäsittelyt noissa spiraaleissa että ensinnäkin ovat tarpeeksi kovia purrakseen ja toisaalta ollakseen sitkeitä räjähtämättä sirpaleiksi.

Vanhuksen seuraaja valmiina astumaan palvelukseen:

Onneksi kierteet pakosarjassa eivät menneet sileiksi. Ihan tehdasterävät ne eivät enää ole, mutta sopivan kierretapin puuttuessa muutama kerta auki-kiinni vanhan anturin jämällä, ja arvion mukaan pakosarjan kierteet olivat vielä toimivat.

Ennen uuden anturin paikoilleen ruuvaamista piti vielä irroittaa pakosarjasta kaksi siihen katkaisemaani lämpösuojan kiinnityspultin jämää. Suoraan ylöspäin osoittava pultti oli helppo porata kun siihen sai iskettyä tuurnalla keskelle aloituspisteen, minkä jälkeen poraaminen oli helppoa.

Porasin 3-millisen aloitusreiän vasenkätisellä terällä josko jo se kiertäisi kierteennysän auki, muttei toivoakaan. Loput kierteestä porasin sitten 4- ja muistaakseni 4,5-millisillä normaaleilla oikeakätisillä terillä.

Kuskinpuoleinen pultti olikin sitten paria kertaluokkaa vaikeampi porattava koska pultti osoittaa sivulle eikä ylös. Ja sivulla edessä ovat sekä jarrutehostin että lämppärin kennolle menevät letkut, joten ensinnäkään aloituspistettä eikä mahdu tuurnalla lyömään. Toisekseen en omista pientä paineilmaporaa, joten pienellä akkuporallakin meinasi olla vaikeuksia mahtua lämppärin letkujen ja pultin väliin. Aloituspisteen puuttuessa aloitusreikä lipesi yli millin keskipisteestä sivuun, joten melkoisesti aikaa tuhraantui sitten kun kairasin Dremeliin liitetyllä timanttijyrsimellä reikää toiseen suuntaan avarammaksi. Lopulta sain kuitenkin molemmat reiät kierteytettyä uusiksi:

Kokeeksi vielä pari lämpöpellin ylempää, ehjänä säilynyttä M6-pulttia uusiin kierteisiin, toimii! Ennen uuden anturin kiinnittämistä vielä sen vastinpinta pakosarjasta tasaiseksi hiomapaperilla:

Tässä vaiheessa alkoi jo takana olla täyden työpäivän verran amatöörin otteilla (ja työvälineillä) äheltämistä, joten mehut alkoivat olla sen verran vähissä ettei enää ihmeemmin huvittanut kasaamisvaiheesta kuvia napsia. Sen verran mainittakoon, etten ole varma mistä aloitusvaiheessa näkyvä venttiilikopan öljyvuoto on peräisin. Todennäköisesti parista kiinnityspultista, jotka olivat muita löysemmällä. En usko että (varovainen) uudelleenkiristys auttaa, mutta jossain vaiheessa tulevaisuudessa olisi kuitenkin tarkoitus ottaa pipo irti äänekkäiden hydraulisten venttiilinnostimien uusimista varten, joten tässä vaiheessa en jaksa murehtia asiasta liikaa.

Yksi kuva vielä oli näköjään tullut näpättyä, eli lähes kaikki irroitetut osat ryhmäkuvassa:

Tuosta puuttuu ilmanputsarikoteloa edeltävä resonaattorikotelo, sekä sähköinen kaasuläppäkotelo jonka jätin autoon kiinni aktiivihiilisuodattimelle menevän letkun päähän. Samoin auton johtosarjassa kiinni ovat sytytyspuolat, jotka pitää irrottaa että muovisen imuputkiston mehtuu vetämään irti eteenpäin. Ja erillishuomiona: ilmanputsarikotelon ja kaasuläppäkotelon välinen kokoojakammio on veemäinen autosta irti keploteltava, ei meinaa mahtua tulemaan venttilikopan ja tulipellin välistä.


Ai niin, se tärkein: arvaus happianturin suhteen osui oikeaan eli uusintamittauksessa pakoputkesta tuli enää päivänkakkaroita ja yksisarvisia! ;D 8)

 

[Morbus]

Vs: Mégane¹ Cabriolet Privilège 2,0 16V -02

Tässä nyt pidemmän aikaa lauantaista käytettynä ja koko threadin läpi lukeneena ei voi kuin sanoa että HUH HUH mikä mies laitteleen autoa...tuollasia miehiä kun olisi maassamme enemmän niin olisi korjaamot täysin tarpeettomia ;D
Itsekin sitä luuli, muutaman hullunhelpon korjaus ja huoltotoimenpiteen tehtyään, osaavansa jotain mukamas tehdäkin mutta kun äijän projektia tässä läpikäynyt niin pakko sanoa että aikamoinen Pelle Peloton kyllä olet, ISO respect miehelle!!

Ja lisäksi tuo oivallinen ja suorastaan nautinnollinen kerronnantaito (yhdistettynä hyvälaatuisiin kuviin), on suorastaan ilo lukea projektisi vaiherikkaita käänteitä

Autoasi tuskin sen takia korjailet että siitä rahallisesti jotain hyötyisit mutta JOS joskus laitat Megsun myyntiin niin tässä threadissa on melkoinen myyntivaltti, aika yksityiskohtaisesti kerrottuna, kuvien kera, että olet käynyt läpi lähes koko auton. ;D