Tunnustan: On viime aikoina tullut notkuttua aivan liikaa osoitteessa www.wheel-whores.com vannepornoa katselemassa. Vaikutteille alttiissa iässä kun olen, niin kiihottavia kuvia katsellessa alkoi itsekin tehdä mieli... ;D Koska pahuksen työläästä Alpine-projektista täytyy välillä saada lomaa, niin mikäpä parempi vaihtoehto kuin hankkia kevyttä ehostusta kaipaava vannesarja sivuprojektiksi. Sitä kun puhdistelee ja puunailee niin unohtuu hetkeksi mielestä Alpinesta jatkuvasti paljastuvat uudet kauhut...
Jotta pysyttäisiin tiukasti Renault-linjalla, päätin olla lankeamatta tarvikevalmistajilta löytyviin lukuisiin herkkuvanteisiin; Alkuperäisiä Renault-vanteitahan sitä piti päästä pitelemään. Vannemallin valinta ei ollut edes kovin vaikeaa, sillä meikäläisen "Renaultin hoteimmat alkuperäisvanteet" Top 10 -listalla todella korkealla, mahdollisesti jopa sijalla yksi, on jo parikymmentä vuotta ollut aivan tietty malli: ensimmäisen sukupolven Clio 16V:n turbiinivanne (linkin kuva on renaut5gtturbo.com -sivustolta). Samaa vannetta tehdas käytti tietääkseni myös ensimmäisen 19 Cabriolet 16V -mallin optiovanteena.
20 vuotta vanhoja aluvanteita ei ole kovin helppo löytää kohtuukuntoisina, etenkin kun ne alunperin olivat kuuman luukkuperän alla. Ensinnäkään mallisarjansa kuumimpina (ja kalleimpina) noita autoja ei alunperinkään myyty Suomessa kovin paljon ja toisekseen, kuumat luukkuperäthän ovat vanhetessaan klassisia kiertopalkintoja, joita tiheään vaihtuva noviisikuljettajien joukko polkee hengiltä huolella ja antaumuksella. Siinä hurmassa arvometallivanteet saavat usein kipeää, eli hävikki on suuri. En siis elätellyt kovin suuria toiveita "venttiili-Clion" turbiinivanteiden löytämisestä, mutta yllätyksekseni kerhon sivuille jätetty ostoilmoitus poiki vastauksen melkein heti; Pitkän linjan harrastajalta löytyi sarja, joka myyjän sanojen mukaan olisi esteettisesti käytetyn oloisessa mutta muuten perusehjässä kunnossa. Sehän piti siis ostaa pois kuljeksimasta!
Matkahuollosta noudin neljä vannetta, joissa tuli hövelisti renkaatkin mukana.
Renkaat tosin olivat ilmeisen hurmiossa ajetun ratasession jäljiltä paikoitellen "hieman" kuluneet (pistin sormeni kulutuspinnan alta paljastuneeseen teräskudoksen pätkään...), joten niiden hyödyllisyys rajoittui lähinnä vanteiden reunojen suojaamiseen Matkahuollolla tapahtuneen kuljetuksen aikana. Mutta tällaiset vanteet siis tuli hommattua:
Pikaisella silmämääräisellä tarkastuksella pyöreän oloiset eikä kanttari-ihottumaa yhdessäkään vanteessa. Upea selviytymissuoritus 20 vuotta vanhoille vanteille. Kiitos Mikko, et puhunut p***aa kun sanoit että vanteet ovat ehjät!
Lisää uskomatonta selviytymistarinaa, eli neljä keskiökapseliakin tuli vanteiden mukana:
Niitä oli jossain vaiheessa personoitu maalaamalla valkoisiksi, joten ensi töikseni tarjoilin kapseleille hieman Nitromorsia:
Seuraavaksi vanhat renkaat pois vanteilta:
Aikojen saatossa jarrupöly ja muu lika on tarttunut vanteisiin varsin tiukkaan, ja julkisivun kirkaslakalla suojattu kiilloitettu alumiinipinta on hieman väsyneen oloisessa kunnossa. Eli jonkin tasoista kiilloitusoperaatiota on tiedossa. Ihan ensin vanteet pitää kuitenkin saada puhtaaksi jotta nähdään mikä on irtoavaa likaa ja mikä varsinaista alumiinin hapettumaa. Koska on tarkoitus hifistellä eli kunnostaa vanteiden taustatkin, niin tuntui luonnolliselta aloittaa takaosan puhdistuksella. Tältä näytti esimerkkivanteen tausta lähtökohtaisesti:
Tutun näköistä jälkeä, jota syntyy parissa-kolmessa vuodessa jos vanteita ei puhdisteta joka vuosi pyöränvaihdon yhteydessä. Koska näissä vanteissa taustan maalipinta ei ole sileä vaan valun jäljiltä hieman röpelöinen, ei ole toivoakaan saada tuota pinttynyttä likaa puhtaaksi pelkällä vannepesuaineella ja sienellä/tiskiharjalla. Käyttön oli otettava astetta järeämpi harja, eli suosiolla heti teräsharja kouraan. Kolmisen varttia teräsharjausta ensin laimennetulla ruosteenpoistohapolla ja sitten tehopesuaineella ryyditettynä:
Näytti jo hieman paremmalta, mutta liimapainojen teipit nauroivat teräsharjalle. Eipä hätää, metallilasta avuksi ja se oli teipeille exodus:
Myös teräksistä pyörännapaa vasten olleessa keskiössä lujassa istuva ruoste antautui teräslastalle:
Sitten vielä hetki teräsharjausta, niin voidaan julkaista vertailukuvat käsittelemättömästä ja karkeapuhdistetusta taustasta. Käsittelemätön:
Ja puhdistettu:
Vielä pitää puhdistaa noiden "turbiinisiipien" alue, johon ei manuaalisella teräsharjalla päässyt käsiksi. Tässä kohtaa apuun tulee astumaan porakoneeseen ja/tai dremelklooniin kiinnitetty pyörivä harja. Veikkaan etä tuon kapean mutta hankalan alueen puhdistaminen tulee viemään vähintään yhtä kauan kuin muun taustan puhdistus tähän mennessä. Mutta kun tuon tiukassa istuvan lian saa pois niin alta paljastuva pinta on lupaava: Alumiini ei todellakaan ole pahasti syöpynyt, eli kemiallisen maalinpoiston jälkeen riittää varsin kevyt hionta ennen pohjamaalin levittämistä.
Julkisivun puolella etenkin vanteen kehällä lakkapinta on syöpynyt puhki ja näihin syöpymiin jarrupöly on paistunut todella tiukasti kiinni. Tässäkään ei pehmeällä harjaaminen enää auttanut, vaan piti ottaa messinkinen harja avuksi. Pikaisen vartin harjaamisen jälkeen julkisivun kerrostumatkin alkavat hiljalleen hellittää. Seuraavassa kuvassa etualalla pikaisesti harjattu vanne, takana käsittelemätön:
Edellä kuvattuun yhden vanteen alustavaan karkeapuhdistukseen meni hieman vajaat kolme tuntia, ja veikkaisin että vähintään toiset kolme tulee vielä menemään ennen kuin edes kannattaa ajatella hiomapaperiin tarttumista. Ja sama rupeama siis vielä kolmelle muullekin vanteelle, eli mikään yhden viikonlopun läpihuutojuttu tämä ei tule olemaan. Onneksi tai valitettavasti, riippuu maailmankatsomuksesta... ;D Jollain lasikuula- tai soodapuhalluksellahan nuo taustat puhdistaisi kaikkein helpoimmin ja nopeimmin, mutta valitettavasti omalta lähiseudulta en tunne kyseisten palveluiden tarjoajia. Hiekkapuhallus ei tule kysymykseen, sillä en halua vanteista entisiä enkä materiaalivahvuuden pienenevän.
Lisää kuvia tästä projektista olisi tarkoitus julkaista kunhan kaikki neljä vannetta on puhdistettu liasta.
Jotta pysyttäisiin tiukasti Renault-linjalla, päätin olla lankeamatta tarvikevalmistajilta löytyviin lukuisiin herkkuvanteisiin; Alkuperäisiä Renault-vanteitahan sitä piti päästä pitelemään. Vannemallin valinta ei ollut edes kovin vaikeaa, sillä meikäläisen "Renaultin hoteimmat alkuperäisvanteet" Top 10 -listalla todella korkealla, mahdollisesti jopa sijalla yksi, on jo parikymmentä vuotta ollut aivan tietty malli: ensimmäisen sukupolven Clio 16V:n turbiinivanne (linkin kuva on renaut5gtturbo.com -sivustolta). Samaa vannetta tehdas käytti tietääkseni myös ensimmäisen 19 Cabriolet 16V -mallin optiovanteena.
20 vuotta vanhoja aluvanteita ei ole kovin helppo löytää kohtuukuntoisina, etenkin kun ne alunperin olivat kuuman luukkuperän alla. Ensinnäkään mallisarjansa kuumimpina (ja kalleimpina) noita autoja ei alunperinkään myyty Suomessa kovin paljon ja toisekseen, kuumat luukkuperäthän ovat vanhetessaan klassisia kiertopalkintoja, joita tiheään vaihtuva noviisikuljettajien joukko polkee hengiltä huolella ja antaumuksella. Siinä hurmassa arvometallivanteet saavat usein kipeää, eli hävikki on suuri. En siis elätellyt kovin suuria toiveita "venttiili-Clion" turbiinivanteiden löytämisestä, mutta yllätyksekseni kerhon sivuille jätetty ostoilmoitus poiki vastauksen melkein heti; Pitkän linjan harrastajalta löytyi sarja, joka myyjän sanojen mukaan olisi esteettisesti käytetyn oloisessa mutta muuten perusehjässä kunnossa. Sehän piti siis ostaa pois kuljeksimasta!
Matkahuollosta noudin neljä vannetta, joissa tuli hövelisti renkaatkin mukana.
Pikaisella silmämääräisellä tarkastuksella pyöreän oloiset eikä kanttari-ihottumaa yhdessäkään vanteessa. Upea selviytymissuoritus 20 vuotta vanhoille vanteille. Kiitos Mikko, et puhunut p***aa kun sanoit että vanteet ovat ehjät!
Lisää uskomatonta selviytymistarinaa, eli neljä keskiökapseliakin tuli vanteiden mukana:
Niitä oli jossain vaiheessa personoitu maalaamalla valkoisiksi, joten ensi töikseni tarjoilin kapseleille hieman Nitromorsia:
Seuraavaksi vanhat renkaat pois vanteilta:
Aikojen saatossa jarrupöly ja muu lika on tarttunut vanteisiin varsin tiukkaan, ja julkisivun kirkaslakalla suojattu kiilloitettu alumiinipinta on hieman väsyneen oloisessa kunnossa. Eli jonkin tasoista kiilloitusoperaatiota on tiedossa. Ihan ensin vanteet pitää kuitenkin saada puhtaaksi jotta nähdään mikä on irtoavaa likaa ja mikä varsinaista alumiinin hapettumaa. Koska on tarkoitus hifistellä eli kunnostaa vanteiden taustatkin, niin tuntui luonnolliselta aloittaa takaosan puhdistuksella. Tältä näytti esimerkkivanteen tausta lähtökohtaisesti:
Tutun näköistä jälkeä, jota syntyy parissa-kolmessa vuodessa jos vanteita ei puhdisteta joka vuosi pyöränvaihdon yhteydessä. Koska näissä vanteissa taustan maalipinta ei ole sileä vaan valun jäljiltä hieman röpelöinen, ei ole toivoakaan saada tuota pinttynyttä likaa puhtaaksi pelkällä vannepesuaineella ja sienellä/tiskiharjalla. Käyttön oli otettava astetta järeämpi harja, eli suosiolla heti teräsharja kouraan. Kolmisen varttia teräsharjausta ensin laimennetulla ruosteenpoistohapolla ja sitten tehopesuaineella ryyditettynä:
Näytti jo hieman paremmalta, mutta liimapainojen teipit nauroivat teräsharjalle. Eipä hätää, metallilasta avuksi ja se oli teipeille exodus:
Myös teräksistä pyörännapaa vasten olleessa keskiössä lujassa istuva ruoste antautui teräslastalle:
Sitten vielä hetki teräsharjausta, niin voidaan julkaista vertailukuvat käsittelemättömästä ja karkeapuhdistetusta taustasta. Käsittelemätön:
Ja puhdistettu:
Vielä pitää puhdistaa noiden "turbiinisiipien" alue, johon ei manuaalisella teräsharjalla päässyt käsiksi. Tässä kohtaa apuun tulee astumaan porakoneeseen ja/tai dremelklooniin kiinnitetty pyörivä harja. Veikkaan etä tuon kapean mutta hankalan alueen puhdistaminen tulee viemään vähintään yhtä kauan kuin muun taustan puhdistus tähän mennessä. Mutta kun tuon tiukassa istuvan lian saa pois niin alta paljastuva pinta on lupaava: Alumiini ei todellakaan ole pahasti syöpynyt, eli kemiallisen maalinpoiston jälkeen riittää varsin kevyt hionta ennen pohjamaalin levittämistä.
Julkisivun puolella etenkin vanteen kehällä lakkapinta on syöpynyt puhki ja näihin syöpymiin jarrupöly on paistunut todella tiukasti kiinni. Tässäkään ei pehmeällä harjaaminen enää auttanut, vaan piti ottaa messinkinen harja avuksi. Pikaisen vartin harjaamisen jälkeen julkisivun kerrostumatkin alkavat hiljalleen hellittää. Seuraavassa kuvassa etualalla pikaisesti harjattu vanne, takana käsittelemätön:
Edellä kuvattuun yhden vanteen alustavaan karkeapuhdistukseen meni hieman vajaat kolme tuntia, ja veikkaisin että vähintään toiset kolme tulee vielä menemään ennen kuin edes kannattaa ajatella hiomapaperiin tarttumista. Ja sama rupeama siis vielä kolmelle muullekin vanteelle, eli mikään yhden viikonlopun läpihuutojuttu tämä ei tule olemaan. Onneksi tai valitettavasti, riippuu maailmankatsomuksesta... ;D Jollain lasikuula- tai soodapuhalluksellahan nuo taustat puhdistaisi kaikkein helpoimmin ja nopeimmin, mutta valitettavasti omalta lähiseudulta en tunne kyseisten palveluiden tarjoajia. Hiekkapuhallus ei tule kysymykseen, sillä en halua vanteista entisiä enkä materiaalivahvuuden pienenevän.
Lisää kuvia tästä projektista olisi tarkoitus julkaista kunhan kaikki neljä vannetta on puhdistettu liasta.