Ketkä ovat tulossa paikalle? Ainakin RTF:n edustajana uskoisin RTF:n puolelta tulevan hyvinkin paljon jäseniä autoineen paikalle.
RTF Ry:n yhteistyökumppaneita on tulossa paikalle joitakin eli:
Lisäksi paikalle on tulossa yksi Suomen parhaimmista verhoilijoista ainakin yhden melko erikoisen auton kera. Hän esittelee tuotteitaan, töitään, kertoo verhoilusta ym.
Lisäksi paikalle on tulossa Varaosavarasto. Henkilöt esittelevät moottorin osia, alustoja, kytkimiä ym.
Paikalle on myös kysytty Tommis Billettiä (moottorin viritysosat mittatilaustyönä), sekä Team F40 Oy:tä (kyseiset herrat harrastavat / ajavat ammatikseen radalla). Heiltä saa tietoa alustoista ym. rata-autoiluun liittyvästä. Jälkimmäiset kaksi eivät kuitenkaan ole vielä varmistaneet paikalle saapumistaan. Toivotaan parasta.
Myös paljon muuta on tarkoitus järjestää.