Moro,
riesakseni ilmaantui 2002 vuotinen Clio, jossa paloi ABSin varoitusvalo, sekä service- ja stop-valot, eikä nopeusmittari toiminut.
Romulaatikosta löytyi joku ELM-lukija, johon play-kaupasta ladattu Torque-ohjelma suostui ottamaan yhteyden. Se onnistui yhdistämään yhteen ECUun, 7a nähtävästi, ja ainoa vikakoodi joka löytyi, oli Speed Sensor fault. ABSin antureita Torquen anturilistauksessa ei näkynyt.
Palaneita sulakkeita löytyi sekä kabiinista 10A että moottoritilasta 60A ABSin sulakeet.
Tarkemmalla tutkimisella akkukotelon etukulman kohdilta löytyi nippu sulaneita johtoja; kolme paria ohuempia johtimia, jotka olivat selkeästi olleen pinneillä toisissaan ns. väri väriin, sekä paksummat punainen ja musta johdin. Kaikissa johtimissa oli eriste sulanut useamman sentin matkalta, eikä niille ollut löydettävissä ns. liitintä missä olisivat olleet kiinni. Johtimet tulevat siis nipussa siitä hyvin läheltä menevästä johtosarjasta.
Yhdistin ohuemmat johtimet uudelleen toisiinsa, mutta paksummille punaiselle ja mustalle johtimelle en löytänyt paikkaa minne ne olisi yhdistänyt, joten katkaisin paljaana olevat säikeet ja eristin päät. Sulakkeet tietty vaihdoin ehjiin, ja kas, kojelauta siistiytyi kummasti ABS-, service- ja stop-valon sammuttua, ja nopeusmittarikin alkoi toimia kuten vähän ounastelinkin.
Tässä vaiheessa luin vikakoodit uudelleen, mutta tuo sama Speed Sensor fault ilmaantui heti nollaamisen jälkeen uudelleen.
Koeajolla suoritetun "hätä"jarrutuksen jälkeen edellä mainitut valot syttyivät taas, mutta uudelleen käynnistyksen jälkeen ne sammuivat. Ns. normijarrutuksilla ollut vastaavaa vaikutusta.
Kysymyksiä - pitäisikö nuo paksummat punainen ja musta johto mennä johonkin, vai ovatko ne olleet jossain päättyvässä liittimessä niin sanotusti varalla? Mitä tuo Speed Sensor fault tarkoittaa kun nopeusmittari kerran toimii, ja näyttää GPSin mukaan jopa hämmentävän oikeaa? Ja mistä alkaa etsimään lisäongelmia että hätäisemmät jarrutukset ei sytyttele valoja, vai pitääkö katsastusinsinööriä ohjeistaa painamaan jarrua rauhallisesti?
Lisäksi auto herjaa että kaikki ovet ovat auki (vai eritteleekö tuo) vaikka kaikki + takaluukku ovat kiinni, kuskin puolen sähköikkuna ei toimi, vaan jossain kabiinin sulakeboxin takana naksuu joku rele, ja kuskin penkki on taka-asennossa eikä liiku eteenpäin koska siitä näyttäisi puuttuvan ko. säätövipu. Nämä ovat kuitenkin sekundäärisiä ongelmia. Toki penkki pitäisi saada vähän lähemmäs että tytär yltää polkimille ja pääsee töihin.
Ja ei, ei ole aikaisempaa relluosaamista, eikä oikein muutekaan autojen rassaus ole ominta alaa, mutta jos joku osaisi antaa vinkkejä, niin olisin kiitollinen.
-Harri

Viimeksi muokattu: