Pariisin autonäyttely

Jorma

Ylläpitäjä
Ylläpidon jäsen
Viestejä
326
Tykkäyksiä
8
#1
Useamman kerran on käynyt mielessä käydä katsomassa Pariisin autonäyttelyä ja sitä, millainen se mahtaa olla. Retrossa on käyty jo useamman kerran, joten pitäisihän se kerran käydä katsomassa, millainen Pariisin autonäyttely on. Tänä syksynä päätimme lähteä käymään paikan päällä, koska ei ollut muita reissuja tiedossa.

Ne jotka ovat Retrossa käyneet tietävät sen olevan riittävän iso yhdelle päivälle. No, nyt ollaan sitten hieman eri kokoluokassa, sillä messualueen kaikki 8 hallia olivat varattuna tähän (Retrossa max 2). Jos olisi halunnut kunnolla kiertää kaikki hallit, niin siihen olisi saanut varata useamman päivän. Nyt keskityimme kahteen halliin eli siihen jossa oli Renaultin osasto ja siihen, missä oli klassikkoautoja. Muut kävelimme sitten enempi vähempi läpi. Väkeä messuilla oli aivan järjettömästi ja autojen viereen joutui jonottamaan. Se teki myös kuvaamisen hieman hankalaksi.

Lehdessä on tulossa juttua tapahtumasta mutta laitan tähän muutaman kuvan.

Renaultin osastolla oli miltei jokainen myynnissä oleva malli, mutta pääosan veivät uusi Espace ja Twingo. Espacesta oli esillä hauska puoliksi leikattu malli, josta saattoi katsella erikseen etu- ja takapäätä.




Itse auto näyttää melkoisen erilaiselta verrattuna edeltävään Espace malliin.


Koleoksesta harvemmin näkee punaista versiota, mutta tässä sellainen.


Lisää paloiteltuja autoja, sillä Twigo hajosi osiin näyttävästi.





Lisäksi näytillä oli rättikatto versio.


Urheilullisempien mallien osalta tämä vei voiton.



Koska edelliseen ei päässyt istumaan, niin piti tyytyä tähän.


Penkit tuntuivat pitävän kuljettajan hyvin paikoillaan (edellisiä oli vaikea saada pois), varmasti myös ajossa.


Uusin konseptiauto EOLAB oli myös esillä.




Mittaristo ja sisätilat näyttivät mielenkiintoisilta.


Peugeotin osastolla oli heidän urheilumallin konseptiauto.


Yhdessä hallissa oli mahdollisuus koeajaa sähköautoja. Renaultilta tarjolla oli Twizy ja Zoe.


Klassikkohallissa huomio arvatenkin keskittyi relluihin ja mm. tähän A310:n eka versioon.


Esillä oli myös hieman erikoisempia malleja, joista pari esimerkkiä.



Jos haluaa käydä oikeasti suurilla automessuilla, niin Pariisia voi kyllä suositella.
 
Ylös Bottom