Megane II: keskikonsolin ambiente-valaistus

Juha™

Wouldn't know about that, Sir...
Viestejä
1 772
Tuli koeistuttua pimeimpään vuodenaikaan Passat Variant. Huomiota kiinnitti keskikonsolin himmeä punainen yleisvalaistus (kulkee nimellä ambiente-valaistus), joka vaikutti ihan fiksulta idealta. Ilman sitäkin voi hyvin elää, mutta toisaalta on mukava kun pimeällä taipaleella konsoli on juuri sen verran valaistu, että siitä näkee ottaa esim. puhelimen handsfree-kuulokkeen tavitsematta erikseen kääntää häikäisevää kattovaloa päälle.

Ambient-valaistus on toteutettu kirkkailla ledeillä, jotka on sijoitettu ylös taustapeilin tienoille. Ne on suunnattu alaspäin niin, että niiden valokeila valaisee keskikonsolin, mutta itse ledit eivät häikäise kuljettajan silmiin eivätkä näy auton ulkopuolelle. Ledeille ei ole erillistä katkaisijaa, vaan ne syttyvät kun sytytysvirta kytketään ja sammuvat kun sytytysvirta katkaistaan. Toisin sanoen ne palavat aina kun auto on käynnissä. Koska valaistus on erittäin himmeä ja tarkasti suunnattu, sitä ei ole tarvettakaan saada sammutettua.

Talvisen illan iloksi tuollaista viritelmäähän piti kokeilla värkätä omaankin kulkineeseen, Mégane II:een. Perusedellytykset helppoon asennukseen olivat olemassa, sillä Confort-varustetasolla varustukseen kuuluu elektrokromaattinen, sähköisesti himmenevä taustapeili sekä pyyhkijöiden sadetunnistin. Tässä yhdistelmässä taustapeilin etupuolella on sadetunnistimen suojakotelo, jonka sisältä löytyy siis valmiiksi sähkönsyöttö taustapeilille ja sadetunnistimelle. Kyseisiin kapineisiin tulee sähkö kun sytytysvirta kytketään, eli sikälikin kaikki kunnossa ambiente-valaistusta silmälläpitäen. Kirkkaan ledin virrankulutus on vain 20 milliampeerin luokkaa, joten sen aiheuttama lisäkuormitus johdotukselle on mitätön. Lisäksi kotelon alapinta on lähes vaakatasossa ja kuljettajalta piilossa taustapeilin takana, joten ledi(e)n asennuspaikkana se on lähes ihanteellinen. Eli ei muuta kuin kotelo autosta matkaan ja askartelunurkkaukseen suunnittelemaan!

Ensin piti päättää valaistuksen väri. "Miljoonalaatikossa" oli muutamia sinisiä ja punaisia superkirkkaita ledejä, ja niistä päädyin klassisen tyylikkääseen punaiseen, joka ei myöskään ole pahasti ristiriidassa Meganen oranssin mittarivalaistuksen kanssa. Sopivaa kirkkautta koetin arvioida eri ledien palaessa huone pimennettynä: kirkkautta pitäisi olla juuri sen verran että kuvitteellisella keskikonsolin etäisyydellä olevat tavarat ovat juuri ja juuri tunnistettavissa, mutta toisaalta valo ei saa olla niin kirkas tai valokeila niin leveä, että esim. kojelaudan päällinen valaistuu häiritsevästi. Lopulta kaikkein sopivimmalta tuntui seuraavanlainen "valmisratkaisu", eli alunperin lasikantaisen hehkulankapolttimon tilalle mittarilampuksi tarkoitettu ledi, jossa on tarvittava etuvastus sisäänrakennettuna:



Kuten kuvasta näkyy, niin juotin polttimon "karvoihin" johdonpätkät, jotta pystyin kokeilemaan valaisuominaisuuksia 14V virtalähteellä.

Seuraavaksi piti määritellä ledille paikka sadetunnistimen kotelon alapinnassa. Paikka piti olla mahdollisimman takana, jotta valokeila osuu keskikonsoliin eikä kojetaulun yläpintaan. Toisaalta taas ei liian takana, jotta valokeila ei osu taustapeilin koteloon, jolloin se loistaisi tuulilasista ulos punaisena (näyttäisi "teiniltä" eivätkä poliisisedät tykkäisi). Lopulta päädyin poraamaan reiän näin:



Suojuksen sisäpuolella kulkee keskellä vahvikekannas, joka piti ledin kohdalta dremelöidä pois, jotta saadaan tasainen asennuspinta:




Reikään olisin voinut ruuvata valmiin led-asennuskauluksen, mutta en halunnut kotelossa näkyvän mitään ylimääräistä kaulusta. Lisäksi ruuvattavalla kauluksella ledin suuntauksen hienosäätö olisi ollut vaikeaa, ja ledin päästä olisi saattanut heijastua loiste auton ulkopuolellekin. Eli ledin pää piti saada tarpeeksi syvälle kotelon sisään, jotta ledin pää ei jäisi näkyviin. Hetkisen miljoonalaatikkoa pengottuani hoksasin kasan vanhoja laitekotelon "tassuja", jotka kiinnitetään tassun keskellä olevan syvennyksen läpi poratulla ruuvilla. No, ruuvi pois ja ledi tilalle. Ensin piti kuitenkin suojata varsin lähellä toisiaan olevat johtojen juotokset kutistesukalla, ettei vahingossakaan kipinöi jos "karvat" liikahtavat:



Sitten vielä "vedonpoistajaksi" pätkä mustaa kutistemuovia, ja pienellä poranterällä "tassuun" parit läpiviennit johdoille. Sitten vaan istuttamaan lediä kaulukseensa:



Sinnehän se upposi:



Mallailin, että valokeilan optimaalinen suunta ei olisi suorassa kulmassa kotelon alareunasta alaspäin, vaan valokeilaa olisi saatava hieman kallistettua taaksepäin, kohti vaihdekeppiä. Koska kauluksen reuna oli varsin leveä ja asennus oli tarkoitus suorittaa liimaamalla, kallistus oli luontevaa toteuttaa kauluksen toisen reunan alle asennettavalla "kiilalla":



Sitten vain muutama tippa kuumaliimaa, tarkka kohdistus ja kauluksen painaminen kiinni kotelon sisäpintaan. Vielä suuntauksen tarkastus, minkä jälkeen hieman enemmän liimaa. Eleganttia ja ah niin alkuperäistä: ;D



Sivulta katsottaessa näkyy, että valokeila on todellakin viistossa kotelon pintaan nähden:



Ulkoapäin asennus on varsin huomaamaton:



Oikeastaan tuota reikää ei käytännössä näe, ellei makaa selällään lattialla tai etupenkillä. Ledi on myös sen verran syvällä kotelon sisällä, että uskoisin ettei tuulilasista näy ulos juurikaan minkäänlaista valoa, ja mikäli laskelmat menivät oikein niin valokeilan pitäisi ohittaa myös taustapeilin kotelo.

Mutta siitä lisää seuraavassa viestissä kunhan saan viritelmän asennettua jonain iltana takaisin autoon. Sitten nähdään oliko tämä hyvä vai erittäin hyvä projekti... ;) (ja ottaako ledi kauluksineen kiinni sadetunnistimeen?)


***edit 25.1.2008:

Pömpeli kiinni autossa. Toimii niinkuin pitääkin, valokeilan suuntaus meni just nappiin ja valon voimakkuus on juuri sellainen kuin pitääkin: himmeä mutta riittävä! :D

Nyt tarkoitus lähteä tuonne yön pimeyteen statiivin kanssa, tavoitteena saada muutama onnistunut kuva, joista lopputulos kävisi ilmi mahd.tod.muk. Raportoin tulokset lähiaikoina.

***edit#2 25.1.2008:

Pimeäkuvat eivät onnistuneet taskupokkarilla jalustankaan kanssa niin hyvin, että niitä kannattaisi tässä julkaista. Seuraavaksi kaivetaan varastosta kertaluokkaa järeämpi kamera (= laajempi kontrastitoisto), katsotaan sitten onnistuuko sillä...

Huomasin, että ei tullut tuosta sähköisestä kytkennästä vielä kerrottua. Seuraavassa kuva siitä, mitä peilin takana (vai edessä...?) olevan kotelon suojista löytyy:



Kuvassa oleva ruskea liitin kuuluu automaatti-ilmastoinnin johdotukseen, ja siihen kytketään peilikotelon sisälle ruuvattu kosteus- ja lämpötila-anturi. Omassa autossani ei kuitenkaan automaatti-ilmastointia ja sen anturia ole, joten kyseinen liitin oli toimettomana. Maatto löytyi yhdestä liittimen nastasta, ja onneksi myös virtalukon jälkeinen +12V löytyi. Suureksi yllätyksekseni (ja ilokseni) liittimeen oli painettuna paikoilleen sen vastakappalekin, vaikkei sen perässä itse anturia ollutkaan! Mutta vastakappalehan löysi hyvää käyttöä, yhdistin siihen ledille menevät johdot jolloin auton johtosarjaan ei tarvinnut kajota:

 

Porinpoika

Kesä kamu
Viestejä
567
Vs: Megane II: keskikonsolin ambiente-valaistus

Mulla oli Audi a6 qatro farkussa samallainen kuin Golffissa ja oli tosi hieno keksintö, nyt kun samaista mietein tuohon pirkka relluun niin ongelmia tuotti koelauta, kun kotelomallinen eikä ylhäältä tulevaa valoa saa suunnattua sinne sisälle, ratkaisuksi löysin elektroniikkaliikkeestä pintaasennusledeillä toteutettu sentin leveä ja noin 30cm pitkä valolista, oli riittävän taipuisa jotta oli helppo asentaa uraan joka koelaudan ylälippana toimii...
 

Knak

Jäsen
Viestejä
162
Vs: Megane II: keskikonsolin ambiente-valaistus

Naamankohotusmallin Laguna kakkosesta tuommoinen löytyy ihan tehtaan toimesta. :)
 

Juha™

Wouldn't know about that, Sir...
Viestejä
1 772
Vs: Megane II: keskikonsolin ambiente-valaistus

Knak sanoi:
Naamankohotusmallin Laguna kakkosesta tuommoinen löytyy ihan tehtaan toimesta. :)
Onko se tuossa kotelossa vaiko sisävalon yhteydessä? Jos sisävalossa, niin taitavat olla strategisilta (=asennus-) mitoiltaan identtisiä eri mallisarjoissa eli sopisiko mahdollisesti suoraan Lagen kattokruunu esim. Méganeen?
 

Knak

Jäsen
Viestejä
162
Vs: Megane II: keskikonsolin ambiente-valaistus

sisävaloissa nuo ovat, pitää melkein ottaa mittaa ja kuvaa kun seuraavankerran semmoseen taas istuu.
 
Ylös Bottom