1,5 dCi K9K jakohihnan vaihto / jakopääremontti

Madfexx

Nuorempi jäsen
Viestejä
9
Tykkäyksiä
1
#1
En löytänyt aiemmin suoranaista keskustelua 1,5 dCi K9K -koneen jakopääremontin tekemisestä, vaikka niitä aika monesta erilaisesta automallista löytyy. Päätin tehdä rempan itse, joten meinasi mennä vähän sormi suuhun, kun ohjeita ja vinkkejä tuntui olevan tarjolla varsin heikosti (ranskaksi varmasti löytyisi, mutta kielitaito sen suhteen on olematon).

Sain jakopään lopulta viikko sitten vaihdettua onnistuneesti omin toimin Laguna III:een, mutta ajankäytöllisesti projekti ei ollut kovin järkevä ja se sisälsi paljon ihmettelyä ja kokeilemista ja muutamia harmillisia aikaa vieneitä vastoinkäymisiä (esim. pohjamuovin kiinnitysruuvit pyörivät tyhjää ja ne oli porattava irti). Käytin remontissa saksassa noin 85 euroa maksanutta Contitechin settiä, joka sisälsi hihnan, kiristimen, vesipumpun ja kiristimen sekä alahihnapyörän pultit. Lisäksi apuna oli Ebaysta tilattu noin 20 euron hintainen lukitustappisarja.

Itse tein remontin pääosin Contitechin ohjeen ja YouTube-videoiden vinkein. Tässä ehkäpä pari keskeisintä:
http://aam-europe.contitech.de/pages/pic/media/instructions/EN-CT1035WP3.pdf

Ehkäpä suurin jakopäähän liittyvä ongelma minulla oli alahihnapyörän irrottamisen kanssa. Hommassa olisi selvästi apuna tehokas mutteripyssy, mutta käytössäni olleesta kompurasta loppui tehot kesken. Jouduin lopulta irrottamaan startin ja tunkemaan lenkkiavaimen vauhtipyörän kyljessä olleen kolon ja moottorilohkon väliin, jonka jälkeen sain "kuningaspultin" auki pitkällä jatkovarrella. Ja huomiona kampuran lukituspinniä vastenhan pulttia ei saa avata, vaan alakerta on lukittava muilla keinoin! Hommaan tuhrautui itseltäni lopulta monta tuntia.

Muutama kysymys jäi silti ratkaisematta vaihtoon liittyen, osaako joku kertoa näihin vastaukset:
- Miksi nokan hihnapyörä pitää ohjeiden mukaan löysätä ja kiristää sitten uudelleen kiristimen asennuksen jälkeen? Kaikissa K9K-koneissahan ei edes käsittääkseni ole tuota säädettävää nokkahihnapyörää?
- Mikä on korkeapainepumpun ja nokka-akselin välisen ajoituksen merkitys tässä koneessa (K9K 780)? Käsittääkseni pumppu tuottaa vain tasaista painetta suuttimille?
- Mikä on venakopan/moottorin sekä korkeapainepumpun ajotusmerkkien merkitys? (Itseasiassa omassa autossani tuota pumpun merkkiä ei ollut näkyvillä mitenkään selvästi ja eri ohjeista riippuen asemointikohta vaihteli jonkun epämääräisen pultin ja noin kello yhden tietämillä). Itse asensin hihnan paikalleen eri tavoin varmaan viisi kertaa, mutta en ainakaan saanut moottorin ja pumpun merkkejä millilleen yhteen hihnapyörien/hihnan merkkien kanssa,. Silti tuntuisi toimivan kuten pitää.
 

kimbe

Aktiivinen jäsen
Viestejä
837
Tykkäyksiä
14
#2
Ehkäpä suurin jakopäähän liittyvä ongelma minulla oli alahihnapyörän irrottamisen kanssa. Hommassa olisi selvästi apuna tehokas mutteripyssy, mutta käytössäni olleesta kompurasta loppui tehot kesken. Jouduin lopulta irrottamaan startin ja tunkemaan lenkkiavaimen vauhtipyörän kyljessä olleen kolon ja moottorilohkon väliin
En mää tosta koneesta tiärä yhtään mitään, mutta renun omaa ohjetta kun tuossa katselin, niin ei se startin irrottamista mitenkään ohjeista, ainoastaan tuollaisella ohjeella:

1.jpg



Muutama kysymys jäi silti ratkaisematta vaihtoon liittyen, osaako joku kertoa näihin vastaukset:
- Miksi nokan hihnapyörä pitää ohjeiden mukaan löysätä ja kiristää sitten uudelleen kiristimen asennuksen jälkeen? Kaikissa K9K-koneissahan ei edes käsittääkseni ole tuota säädettävää nokkahihnapyörää?
- Mikä on korkeapainepumpun ja nokka-akselin välisen ajoituksen merkitys tässä koneessa (K9K 780)? Käsittääkseni pumppu tuottaa vain tasaista painetta suuttimille?
- Mikä on venakopan/moottorin sekä korkeapainepumpun ajotusmerkkien merkitys? (Itseasiassa omassa autossani tuota pumpun merkkiä ei ollut näkyvillä mitenkään selvästi ja eri ohjeista riippuen asemointikohta vaihteli jonkun epämääräisen pultin ja noin kello yhden tietämillä). Itse asensin hihnan paikalleen eri tavoin varmaan viisi kertaa, mutta en ainakaan saanut moottorin ja pumpun merkkejä millilleen yhteen hihnapyörien/hihnan merkkien kanssa,. Silti tuntuisi toimivan kuten pitää.
Eiköhän tuo hihnapyörän löysääminen ole ensisijaisesti sitä varten, että saa sen hihnan istumaan hihnapyörille siten, kuin se ylipäätään siihen voi istua. Ja toissijaisesti saa haettua hihnapyörälle sitten tarkan paikan, jos se ajoitustappi ei ihan osu kohdilleen kun konetta on muutaman kerran hihnanvaihdon jälkeen käsin pyöräytttänyt.
2.jpg

Tuosta pumpun ajoituksesta en tiedä, mutta ainakin joissain K9K-koneissa ilmeisesti nokka-akselin asennon kertova anturi on vähemmän loogisesti tuossa pumpun yhteydessä ja sen takia merkityksellinen.

Tehtaan ohjeesta vielä noihin ajoitusmerkkeihin liittyen:

3.jpg
 

Madfexx

Nuorempi jäsen
Viestejä
9
Tykkäyksiä
1
#3
En mää tosta koneesta tiärä yhtään mitään, mutta renun omaa ohjetta kun tuossa katselin, niin ei se startin irrottamista mitenkään ohjeista, ainoastaan tuollaisella ohjeella:

Eiköhän tuo hihnapyörän löysääminen ole ensisijaisesti sitä varten, että saa sen hihnan istumaan hihnapyörille siten, kuin se ylipäätään siihen voi istua. Ja toissijaisesti saa haettua hihnapyörälle sitten tarkan paikan, jos se ajoitustappi ei ihan osu kohdilleen kun konetta on muutaman kerran hihnanvaihdon jälkeen käsin pyöräytttänyt.

Tuosta pumpun ajoituksesta en tiedä, mutta ainakin joissain K9K-koneissa ilmeisesti nokka-akselin asennon kertova anturi on vähemmän loogisesti tuossa pumpun yhteydessä ja sen takia merkityksellinen.

Tehtaan ohjeesta vielä noihin ajoitusmerkkeihin liittyen:
Kiitos selvennyksistä.

Löytyykö noita rellun korjaamo-ohjeita jostain netistä? Voisi olla tulevissa rempoissa apua.

Itsekin luin jostain ulkomaisilta foorumeilta mainintoja, että ainakin jossain K9K koneissa olisi asentoanturi siinä pumpussa. Vähän hassu sijainti, muuten menisi ihan ajoittamatta tuo pumppu. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka tarkka se ajoitus sitten käytännössä on tuon pumpun osalta - hall-tyyppinen anturihan ei nyt ole mikään maailman tarkin toteutus.

Ajoitusmerkkeihin liittyen tuossa omassa Contin hihnassa pumpun ja nokan viivojen välillä oli muistaakseni 18 hammasta, joten ilmeisesti noissa on sitten konetyyppien välillä jotain eroa. Alamerkkiä hihnassa ei ollut lainkaan, mutta merkkasin sen varmuuden vuoksi vanhasta hihnasta samaan kohtaan. Vanhassa hihnassa oli myös sama tuo ylämerkkien väli. Netissä eri K9K-koneiden välillä oli mainintoja sekä 18 että 19 hampaasta.
 

kimbe

Aktiivinen jäsen
Viestejä
837
Tykkäyksiä
14
#4
Löytyykö noita rellun korjaamo-ohjeita jostain netistä? Voisi olla tulevissa rempoissa apua.
No netistähän nyt löytää melkein mitä vaan, vähintään darknetistä :eek:. On renulla maksullinen järjestelmä noille dokumenteille, mutta tunnusten saaminen voi olla vähän hankalampaa, ellei ole korjaamoyritystä tms. taustalla.

Ajoitusmerkkeihin liittyen tuossa omassa Contin hihnassa pumpun ja nokan viivojen välillä oli muistaakseni 18 hammasta, joten ilmeisesti noissa on sitten konetyyppien välillä jotain eroa. Alamerkkiä hihnassa ei ollut lainkaan, mutta merkkasin sen varmuuden vuoksi vanhasta hihnasta samaan kohtaan. Vanhassa hihnassa oli myös sama tuo ylämerkkien väli. Netissä eri K9K-koneiden välillä oli mainintoja sekä 18 että 19 hampaasta.
Joo, nuo aiemmin liittämäni oli nimenomaan III-Lagunan dokumentaatiosta, eikä se tarjoa Lagunan kohdalla kuin yhtä versiota ja ohjetta tuosta K9K-koneesta. Tai oikeastaan kaksi eri varianttia, eli 780 (euro4) ja 782 (euro5), mutta käytännössä kai kuitenkin sama versio kyseessä. Ei tuon ikäisissä Lagunoissa tainnut olla tarjollakaan kuin yhtä teho-/vaihdelaatikkoversiota tuon K9K-koneen yhteydessä. Ainakaan mikäli renun omiin esitteisiin on uskomista.

4.jpg
 
Viestejä
127
Tykkäyksiä
0
#5
Kuten edellä olikin jo todettu, kiristäjän säädön jälkeen nokka-akseli voi siirtyä hieman ja sitten se täytyy siirtää oikeaan asentoon. Muuten nokka olisi väärin ajoitettu. Tuo pumpun asetus hampaita laskemalla on loogista, koska tässä ei ole mekaanista säädettyä ruiskutushetkeä, vaan elektroniikka päättää ruiskutushetken. Itsellä tulossa antiikki 1.9 DTI remmin vaihtoon, ja siinä on monimutkaisempi pumpun säätö, kun se ruikkii mekaanisesti.
Opelin dieselissä piti laittaa syöttöpumpun päästä ohut tanko pumpun sisälle ja sitten katsoa montako milliä se on ulkona YK-kohdassa.
Piruuttani ostin antiikkidieselin ennen kuin ne kielletään tykkänään. Youtuben videoissa on ylitarjontaa, paras valita sellainen video, jossa moottori on irti autosta, niin näkee paremmin säätämisen salat.
 
Viestejä
27
Tykkäyksiä
3
#6
Itsekin painin hihnanvaihtojen kanssa viime vkl. Työn alla oli tuo uusi tuttavuutemme Clio 1.5 dci 2014. Pitkän aikaa ihmettelin jakomerkkejä ja merkkien väliin jääviä hampaankoloja. 19 ja 51 hammasta pitäisi jäädä merkkien väliin, mutta 19 oli ok, 51 ei mitenkään mahdollinen. 45 hammasta jäi merkkien väliin. Lisäksi tuossa on kampiakselin hihnapyörällä 5 merkkiä, nokka-akselilla 1 ja kp-pumpulla 3 merkkiä. Kaikki kolme merkkiä oli sekä uudessa (gates), että vanhassa hihnassa. Kampiakselin merkit niissäkin aivan oudossa kohtaa (myös siinä renun hihnassa). Eli jotain versioeroja kyllä löytyy. Kampiakselin hihnapyörässä on tosiaan yksi pystyviiva, 1 pieni, 2 pientä, 3 pientä ja 4 pientä pistettä. Kp- pumpulla 1 neliön muotoinen merkki ja sitä vastapäätä on 2 hammasta merkitty pisteellä (pari hammasta näiden pisteiden välissä). Ja kaikki merkit näyttävät alkuperäisiltä. Outo on tapaus...
 
Ylös Bottom